Kirjoittaja miettii vakavissaan helmibaskerin jonottamista paikallisesta myymälästä. Ja toivoo, ettei mustavalkoinen neulemekko ole akryylia.

Tämä ei ole toivekollaasi.
Kokosin siihen H&M:n uudesta yhteistyömallistosta kaikki ne yksittäiset vaatteet, joista pidän. Ja totta puhuen niistäkin suurin osa on asusteita.
Sonia Rykielin mallisto on onnistunein sitten vuoden 2006 Victor&Rolf -yhteistyön, mutta jättää silti hailakan maun suuhun. Suurista lupauksista huolimatta jokaisen kuuluisuuden Hennes & Mauriz -projektit ovat jääneet designissa selvästi jälkeen heidän muista töistään. Näin on myös Rykielin tapauksessa. Malliston lehdistökuvia katsellessa mieleen hiipii väkisin ajatus, että minulle yritetään myydä riisuttua versiota pariisilaiseleganssista.
H&M markkinoi yhteistyöprojektejaan näyttävästi. Kyse on huippumuodin tuomisesta keskivertokuluttajan ulottuville. Omanlaisestaan demokratisoitumisesta, jonka ansiosta keskiverto Duunari-Dooris tai Opiskelija-Oili voi pujahtaa Aitoon Cavalliin. Ainakin jos hän on aamuvirkku ja riittävän vikkelä kintuistaan, sillä vaatedemokratiassa pitää olla nopea.
Mallistojen rajoitetut määrät auttavat säilyttämään mielikuvan eksklusiivisuudesta. Jonottaessaan räntäsateessa muiden kanssa, tuntee olevansa osa jotain suurempaa. Kaupasta ei haeta vain vaatteita, vaan pala ajan henkeä. Suuren ketjun nerokkaasti markkinoituja vaatteita, josta tulee heti niiden ostohetkellä omanlaistaan vintagea. Ne edustavat tunnistettavasti aikaansa, ja vaatteiden arvo moninkertaistuu nettihuutokaupoissa jo saman viikon kuluessa.
Siitä huolimatta, että kysessä on ainoastaan tunnetun suunnittelijan ketjumyyntiin sopivaksi riisuttu, väljähtänyt mallisto.
Varmaa lienee ainakin se, että Hennes & Mauritzin PR-väen esi-isät viettivät runsaasti aikaa Tanskassa. Kauppaamassa keisarille uusia vaatteita.

13 kommenttia:
Ihailen sun terävää kirjoittamista kerta kerralta enempi! Mahtaaa, blogisi on sanallinen aarrearkku!
I want, I want, I want!
Mahtava teksti ja niin oikeassa olet!:) Minuakin innostaa vain asusteet, tai siis oikeastaan ne malliston kengät... Toivottavasti niitä on tulossa Tampereelle. :)
I can't understand a word you're saying, so don't really know whats your opinion on this collection, but I must admit I was dissapointed... Like couple pieces, but the whole view isn't impressing :)
Tämä juttu oli kirjoitettu niin taitavasti ja lisäksi olen_100%_samaa mieltä! En omista yhtään vaatetta, asustetta tai kenkää yhdestäkään H&M:n designer-mallistosta, sillä jokaikinen kerta lopputulos on jotain tasapaksua, jokseenkin halvan oloista ja liikaa yritystä miellyttää mahdollisimman suurta väkijoukkoa. Ja hyvinhän tässä on onnistuttu, sillä nuo yhteistyön hedelmät uppoavat melko moniin suihin. Juuri ihailin Sonian vaatteita mm. Asokselta, mutta yllättäen tämä mallisto jättää täysin kylmäksi. On se jännä juttu (tai sitten ei).
anonyymi: Oi, kiva kuulla että tykkäsit!
sammi: I want just the beret. :)
anna-maria: Kyllä niitä varmaan tulee. Mitäköhän materiaalia ne muuten ovat? Sama mietityttää myös noiden vaateiden kohdalla. Tuon pitkän neuleen rapian alle kolmenkympin hinta ei ainakaan lupaa hyvää..
valvapamaiva: I was actually critizising the collection. I generally love Rykiel's designs, but the H&M collaboration is a huge let-down. That seems to always be the case with H&M's designer collaboration projects.
suna: Oho, samis! Minä nimittäin kirjoitin tämän jutun ihailtuani Asokselle saapuneita Sonia by Sonia Rykielin kevätvaatteita. (Varsinkin ne merimieskauluksiset neulepaidat ja mekot olivat huikeita!)
Minulla on vain Rykielin edellisestä Hennes-kokoelmasta se silkkinen rusettirintaneula ja kolmella eurolla alennuksesta bongattu hiuspanta sekä käytettynä ostettu Victor & Rolfin sydäntrenssi.
Olen odottanut yhteistöitä aina kiinnostuneena, mutta pettynyt jatkuvasti lopputuloksiin. Design häviää kirkkaasti H&M:n omalle Trend-mallistolle, ja vaatteet ovat meteriaaliensa laatuun nähden todella härskisti hinnoiteltuja. Kai se vain on niin, että mikä tahansa menee kaupaksi tarpeeksi suuren hypen saattelemana.
Joo ne neulepaidat! Ja lisäksi pari ihanaa takkia, joiden hippasen alle 400£ hinta ei kyllä nostanut hymyä huulille. Mä odottelen juuri saapuvaksi TBA:n nudea silkkimekkoa ja toivon että se tosiaan voidaan luokitella mekoksi meikäläisenkin käytössä - sen verran lyhyeltä näytti mallin päällä. Sullahan taisi olla samat fiilikset siitä (vieläkin kateutta herättävässä) By Birkerin mekosta... kun eikös se Trendissä luokiteltu paidaksi :)
suna: Minä ristin täällä sormiani ja toivon, että niitä merimiesneuleita olisi jäljellä vielä aleaikoina. Ne takit olivat myös hienoja, varsinkin se jossa oli rusetti ja hassut olkapäät.
Oi, olen ihaillut sitä TBA:n mekkoa kiihkeästi siitä asti kun näin siitä ensimmäisen kerran kuvia! Tosin sen hankkimista en juurikaan Malenen mekon takia pysty perustelemaan itselleni. (Vaikka nythän niitä saisi myös sinisinä..) Onnittelut uudelle omistajalle, se on varmasti ihana. :)
Hahaa, joo, se oli Trendissä paita! Olin kylläkin ehtinyt sovittaa mekkoa, ennen kuin se päätyi Trendiin, joten en ollut huolissani pituudesta missään vaiheessa.
En usko että se TBA:n mekko näyttää liian lyhyeltä. Paitsi jos olet huomattavasti keskivertoa pidempi. :)
Hehe, mä ajattelin heti ensimmäiset promokuvat nähdessäni, että tämä yksilö on nyt täydellinen sen menetetyn Malene-mekon korvikkeeksi :) Mutta ottaisin tietysti senkin koska vaan, ehkä vielä jokus jostain natsaa... Asoksella on onneksi pilvin pimen sitä tavaraa (laatu tosin heittelee laidasta laitaan) ja tosi hyvin sitä yleensä riittää myös aleihin. Tuossa kyseisessä puljussa on se hyvä puoli, että alennusprosentit ovat melko tuntuvat. Eli ehkä saadaan molemmat niitä seiloripaitoja ja ties vaikka takkejakin!
(Ps. olen 172cm, eli aika normimitoissa mennään :)
Täytyy minunkin sanoa, että osuit naulan kantaan. :/ Olihan se aika ilmeistä ettei mitään tajuntaa räjäyttävän upeaa ole luvassa, kun malliston on tarkoitus kuitenkin myydä, mutta silti...
Baskeri on kyllä pakko saada joka tapauksessa. :D
suna: Minulla oli alkuun hirveät antipatiat Asosta kohtaan. Pidin sitä muotiblogien perusteella laaduttomana halpisvaatekauppana. Onneksi havahduin yhden Asokselta indie-merkkejä tilanneen kaverin ansiosta todellisuuteen. Muuten olisin jäänyt paitsi ainakin neljänkymmenen punnan Minimarket-mekosta. :)
(Olet muuten juuri sen mittainen kuin minusta piti kasvuennusteen mukaan tulla. Mihinköhän voisi reklamoida puuttumaan jääneistä senteistä?)
Onpa valjua, baskeria lukuunottamatta, se on hauska. Eipa haittaa, etta lahin H&M on parin tunnin ajomatkan paassa. Kokosit omat ajatukseni H&M:n designer-mallistoista lahes taydellisesti!
Sama juttu, pidin Asosta melko hirveänä esityksenä joskus aikojen alussa. Väittäisin silti, että mm. valikoima on laajentunut melko reippaasti siitä kun ensimmäisen kerran kävin sivuja tutkailemassa. Nyt väittäisin tehneeni parhaat nettilöydöt juurikin sieltä, mm. Finskit ja paljon muuta ihanaa kohtuullisin hinnoin :)
Lähetä kommentti