Olo on paranemaan päin, mutta radiohiljaisuus täällä blogin puolella jatkunee vielä pari päivää.
24. helmikuuta 2010
Radiohiljaisuus
Johan tässä melkein selvittiin talvesta ilman jumalatonta nuhakuumetta.
Olo on paranemaan päin, mutta radiohiljaisuus täällä blogin puolella jatkunee vielä pari päivää.
Olo on paranemaan päin, mutta radiohiljaisuus täällä blogin puolella jatkunee vielä pari päivää.
22. helmikuuta 2010
Aikuisuus alkaa kietaisumekosta
Minulla oli lapsena paha auktoriteettionglema. Se saattaa olla osasyy siihen, etten viläkään pidä naistenlehtien "vaatekaapin tukipilarit" -juttutyypistä. Tiedättehän, tunnettu stylisti tai tyyriin pikkuputiikin omistaja listaavat vaatteita, jotka jokaisen itseään kunnioittavan naisen on pakko omistaa. Ja juuri sen oikean muotitalon tekeminä.
Burberryn trenssi, Diane von Furstenbergin kietaisumekko, Chanelin 2.55, YSL:n smokkitakki, Louboutinin korkokengät.. Itse asiassa jokainen joskus muotilehden avannut on ohjelmoitu luettelemaan sylki roiskuen prikulleen samat asiat.
Klassikot ovat klassikoita, koska ne ovat omana aikanaan edustaneet jotain aidosti uutta tai iskeneet oikeaan saumaan markkinoilla. Ne ovat osa kulttuurihistoriaa ja ansainneet statuksensa. Mutta pelkkä status ei ole syy hankkia mitään.
Vaatekaapin oikeat klassikot voi määritellä ainoastaan sen omistaja. Ja ainoastaan itselleen.
Ja tässä kohtaa auktoriteettivammainen myöntää vastahakoisesti, että yksi oman kaapin tukipilareista on se saamarin musta kietaisumekko.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän olen alkanut arvostaa yksinkertaisia, kestäviä ja monikäyttöisiä vaatteita. On lohdullista tietää, että elämäntilanteen muuttuessa vaatteet mukautuvat minua varten. Minä en joudu mukautumaan vaatteisiin.
Löysin oman kietaisumekkoni käytettynä. Materiaali on laskeutuvaa viskoosisilkkiä, joka sekä hengittää että on lämmintä. Pitkät hihat saa helposti muokattua lyhyiksi nostamalla ne varovasti ylös.
Ja mikä parasta, helman alle mahtuu pirun muhkea tylli.
Ei tässä kuitenkaan vielä niin aikuisia olla.
Burberryn trenssi, Diane von Furstenbergin kietaisumekko, Chanelin 2.55, YSL:n smokkitakki, Louboutinin korkokengät.. Itse asiassa jokainen joskus muotilehden avannut on ohjelmoitu luettelemaan sylki roiskuen prikulleen samat asiat.
Klassikot ovat klassikoita, koska ne ovat omana aikanaan edustaneet jotain aidosti uutta tai iskeneet oikeaan saumaan markkinoilla. Ne ovat osa kulttuurihistoriaa ja ansainneet statuksensa. Mutta pelkkä status ei ole syy hankkia mitään.
Vaatekaapin oikeat klassikot voi määritellä ainoastaan sen omistaja. Ja ainoastaan itselleen.
Ja tässä kohtaa auktoriteettivammainen myöntää vastahakoisesti, että yksi oman kaapin tukipilareista on se saamarin musta kietaisumekko.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän olen alkanut arvostaa yksinkertaisia, kestäviä ja monikäyttöisiä vaatteita. On lohdullista tietää, että elämäntilanteen muuttuessa vaatteet mukautuvat minua varten. Minä en joudu mukautumaan vaatteisiin.
Löysin oman kietaisumekkoni käytettynä. Materiaali on laskeutuvaa viskoosisilkkiä, joka sekä hengittää että on lämmintä. Pitkät hihat saa helposti muokattua lyhyiksi nostamalla ne varovasti ylös.
Ja mikä parasta, helman alle mahtuu pirun muhkea tylli.
Ei tässä kuitenkaan vielä niin aikuisia olla.
20. helmikuuta 2010
Sonia ja minä, markkinaraossa. Osa 2.
Kaikki alkoi eilen Tampereen Klubilta. Siellä kaksi iloista juhlijaa sopi lähtevänsä katsomaan Hennes & Mauritzin Rykiel-mallistoa heti aikaisin aamusta. Jos toinen tekisi oharit, hän joutuisi tarjoamaan ulkona värjötelleelle pirunmoisen keon sushia.
Aamulla kaksi vähemmän iloista entistä juhlijaa hortoili ruotsalaisketjun paikalliseen myymälään. Toinen pujahti villaneuleeseen suurimmassa mahdollisessa koossa. Eikä suostunut tulemaan siitä loppupäivänä ulos.
Mainitsin mustavalkoisen neuleen kirjoittaessani kuun alussa Rykielistä. Onnekseni neule oli ihan oikeaa villaa, eikä peräisin akryylilampaasta. Lisäksi se oli ainoa malliston vaate, jonka löysin L-koossa. Hyvä niin, sillä pienempien kokojen helmojen pituudet olisivat olleet turhan kyseenalaisia jopa minun makuuni.
Neule tuntuu päällä erehdyttävästi siltä, että olisi peiton alla. Hämmentävää.
Mutta selvästi ainesta uudeksi aamuluentounivormuksi!
19. helmikuuta 2010
Tyttö ja haalari
Nyt se tapahtui.
Hankin pitkällisen jahkailun jälkeen elämäni ensimmäisen haalarin. Merimieshaalarin.
Hankin pitkällisen jahkailun jälkeen elämäni ensimmäisen haalarin. Merimieshaalarin.
18. helmikuuta 2010
Roolipelikone
Kesäisin parasta ovat 1950-luvun kellohelmaiset kukkamekot.
Mutta talvisin parasta ovat 1960-luvun kapealinjaiset työmekot.
Harrastin aikanani 12 vuotta teatteria ja minusta tuntuu, että rooleihin pukeutuminen jäi jollain tasolla päälle. Ja miksi ei? Yhdellä ihmisellä on vuorokauden aikana lukemattomia rooleja, joista osaan on määritelty virallisia pukukoodeja: opiskelija, työntekijä, asiakas ja niin edelleen.
Olen huomannut saavani arjesta enemmän irti, jos lisään siihen ripauksen leikkiä. Tänään olin opiskelija. Yliopistossa. 1960-luvun alussa.
Tämän päivän mekko on ensimmäinen vintage-ostokseni pitkään aikaan. Törmäsin siihen koostaessani listaa netin vuosikertavaatteista, mutta jätin sen ahneuksissani mainitsematta.
Mekko maksoi kahdeksan ja puoli dollaria. Pieni hinta uudesta leikkikaverista.
Mutta talvisin parasta ovat 1960-luvun kapealinjaiset työmekot.
Harrastin aikanani 12 vuotta teatteria ja minusta tuntuu, että rooleihin pukeutuminen jäi jollain tasolla päälle. Ja miksi ei? Yhdellä ihmisellä on vuorokauden aikana lukemattomia rooleja, joista osaan on määritelty virallisia pukukoodeja: opiskelija, työntekijä, asiakas ja niin edelleen.
Olen huomannut saavani arjesta enemmän irti, jos lisään siihen ripauksen leikkiä. Tänään olin opiskelija. Yliopistossa. 1960-luvun alussa.
Tämän päivän mekko on ensimmäinen vintage-ostokseni pitkään aikaan. Törmäsin siihen koostaessani listaa netin vuosikertavaatteista, mutta jätin sen ahneuksissani mainitsematta.
Mekko maksoi kahdeksan ja puoli dollaria. Pieni hinta uudesta leikkikaverista.
17. helmikuuta 2010
Illan ohjelma
Olen nähnyt Tanskan ihmeen Mew'n livenä viimeksi vuonna 2006.
Toivottavasti pojat ovat tänään yhtä hyviä!
Toivottavasti pojat ovat tänään yhtä hyviä!
Nyt hatuttaa
Aamulla kello kahdeksan mieleeni juolahti, että tarvitsen kipeästi villahuopaisen rusettibaskerin. Tarve ilmeni ensimmäisen ja toisen kahvikupillisen välillä.
Lilly Lewisin Dollydagger-nettikaupalle suunnittemat hatut vaikuttavat täydellisiltä tylsien arkiasujen pelastajilta. Yksinkertainen mekko muuttuu käden käänteessä kiinnostavaksi, eikä kukaan huomaa huolimattomasti laitettua tukkaa, jos päässsä koreilee parinkymmenen sentin paljettirusetti. Huopa on onneksi hattumateriaalina niin skarppi, ettei lopputulos lipsahda teemabileiden puolelle.
Ellei niin halua.
16. helmikuuta 2010
Erään paidan tarina
Paidassa ei koskaan ollut mitään varsinaista vikaa, mutta se väri toi auttamatta mieleeni mummolan sohvakaluston. Marjapuuron väristä paksua samettia tummasta puusta muotoilluilla käsinojilla. Juuri sellainen 1980-luvun väljähtänyt jugend-pastissi kuin ruotsinlaivat ennen 2000-luvun kasvojen kohotosta. Ehkä samantyyppiset muistot vainosivat myös muita ja estivät puseroa löytämästä uutta kotia.
Kun vedin paidan tänään päälleni, mummolafiilis ei ollut kadonnut. Mutta tällä kertaa se ei haitannut. Siitä tuli kodikas ja leppoisa olo. Kenties arjen keskelle sittenkin tarvitsee ripauksen koristeellisia sohvakalustoja, mekkaloivia seinäkelloja ja tuoreita sämpylöitä.
Kysymys tamperelaisille tanssijoille
Sattuisiko joukossanne olemaan yhtäkään tamperelaista tanssin harrastajaa?
Missä käytte tanssimassa ja onko paikka hyvä?
Olen ikävöinyt jo pitkän tovin lukioaikaista jazz-tanssiharrastusta, mutta en ole löytänyt sopivaa paikkaa. Heittäkää minulle pari vinkkiä, niin olen ikuisesti kiitollinen!
kuva flickr
Missä käytte tanssimassa ja onko paikka hyvä?
Olen ikävöinyt jo pitkän tovin lukioaikaista jazz-tanssiharrastusta, mutta en ole löytänyt sopivaa paikkaa. Heittäkää minulle pari vinkkiä, niin olen ikuisesti kiitollinen!
kuva flickr
15. helmikuuta 2010
Kirpputori ja mekkodilemma
Vein tänään kirpputoripöytääni hieman lisää tavaraa ja näytin hampuusilta.
(Tampereen Radiokirppis, pöytä 181 perjantaihin asti, mikäli kiinnostaa.)
Olen mitä luultavimmin maailmankaikkeuden jokaisen pukeutumisneuvojan mielestä viimeinen ihminen, jonka tulisi käyttää noita housuja. Mutta se ei haittaa. En ylipäätään ymmärrä miksi reisiä demonisoidaan mediassa niin hanakasti. Minusta ne ovat iloinen asia kaikkine muhkuroineen. Minulla ei ole toista paria, ja näillä on sitä paitsi hyvä tanssia.
Reisistä astetta polttavampaan kysymykseen.
Sain viime kesänä Vivien of Hollowayn mahtavilta tyypeiltä pallomekon, jonka kohtaloa olen pähkäillyt siitä asti. Pidän kovasti mekon alkuperäisestä mallista, mutta minusta tuntuu, että se näyttäisi paljon paremmalta joko pidemmän tai muodokkaampipohkeisen tyypin yllä.
Seitsemän tai kahdeksan sentin napsaiseminen helmasta saisi minut tuntemaan oloni mekossa kotoisemmaksi, mutta osa alkuperäisesti fiftarifiiliksestä katoaisi.
Olen yleensä hyvin omavarainen vaatteita koskevien päätösten suhteen, mutta tällä kertaa olen hukassa. Mitä mieltä te olette, lyhyennetäänkö?
(Tampereen Radiokirppis, pöytä 181 perjantaihin asti, mikäli kiinnostaa.)
Olen mitä luultavimmin maailmankaikkeuden jokaisen pukeutumisneuvojan mielestä viimeinen ihminen, jonka tulisi käyttää noita housuja. Mutta se ei haittaa. En ylipäätään ymmärrä miksi reisiä demonisoidaan mediassa niin hanakasti. Minusta ne ovat iloinen asia kaikkine muhkuroineen. Minulla ei ole toista paria, ja näillä on sitä paitsi hyvä tanssia.
Reisistä astetta polttavampaan kysymykseen.
Sain viime kesänä Vivien of Hollowayn mahtavilta tyypeiltä pallomekon, jonka kohtaloa olen pähkäillyt siitä asti. Pidän kovasti mekon alkuperäisestä mallista, mutta minusta tuntuu, että se näyttäisi paljon paremmalta joko pidemmän tai muodokkaampipohkeisen tyypin yllä.
Seitsemän tai kahdeksan sentin napsaiseminen helmasta saisi minut tuntemaan oloni mekossa kotoisemmaksi, mutta osa alkuperäisesti fiftarifiiliksestä katoaisi.
Olen yleensä hyvin omavarainen vaatteita koskevien päätösten suhteen, mutta tällä kertaa olen hukassa. Mitä mieltä te olette, lyhyennetäänkö?
Hyvän mielen viisikko
Miksei nyt ole kevät?
14. helmikuuta 2010
Herkistelyä ja kiitokset
Olen ärsyynytynyt tänään useita kertoja siitä, että kun luulen blogin päivittyneen, siellä odottaa ainoastaan lyhyt ystävänpäivätervehdys. Mutta olen itsekin ollut herkistyneessä tilassa, enkä vähiten teidän poikkeuksellisen kauniiden kommenttienne takia.
En tuijota kävijämääriä, mutta tämän blogin kohdalla vanha sanonta "ei se määrä, vaan se laatu" tuntuu pitävän poikkeuksellisen hyvin paikkansa. Olen ilmeisesti tehnyt jotain oikein, kun lukijoiksi on valikoitunut suurinpiirtein Suomen siisteimmät tyypit.
Suurkiitokset siis teille kaikille, tämä ei olisi ollenkaan niin hauskaa ilman teitä.
En tuijota kävijämääriä, mutta tämän blogin kohdalla vanha sanonta "ei se määrä, vaan se laatu" tuntuu pitävän poikkeuksellisen hyvin paikkansa. Olen ilmeisesti tehnyt jotain oikein, kun lukijoiksi on valikoitunut suurinpiirtein Suomen siisteimmät tyypit.
Suurkiitokset siis teille kaikille, tämä ei olisi ollenkaan niin hauskaa ilman teitä.
13. helmikuuta 2010
Niin edelliskautta!
Stellan tontilla julistettiin tammikuun lopulla pannaan sekä sametti että rusetit. Täällä päässä erääksi alkuvuoden ehdottomista suosikkiasusteista on valikoitunut samettinen rusettipanta.
Toisin kuin monia muita, minua ei lainkaan haittaa että joku ei pidä ruseteista. Tai helmistä. Tai suklaakakusta. Se on itse asiassa loistava tilanne ja tarkoittaa ainoastaan sitä, että minulle jää enemmän.
Eli sovitaankos yhdessä että rusetit ja suklaa ovat ihan passé? Eiks je?
Tunari meikkaa
Minulta toivottiin muinaisen arvontamerkinnän yhteydessä juttua arkimeikistäni. Ajattelin sivuuttaa toiveen tylysti ihan sillä perusteella, että minä en yksinkertaisesti osaa meikata. Olin nuorempana juuri niitä taidehippityttöjä, jotka ostavat ensimmäisen ripsivärinsä 18-vuotiaana. Vanha oppii hitaasti ja tökin edelleen itseäni nestemäisellä rajausvärillä silmään vähintään kolmena aamuna viikossa.
Mutta toisaalta. Ehkäpä melkein ammattimaisten kauneusmerkintöjen joukossa olisi hyvä olla myös yksi täystohelon kirjoittama? Lisäksi luotan siihen että teidän joukostanne löytyy taitavia tyyppejä jakamaan vinkkejä kommenttiosion puolella!
Ensimmäinen meikkivoide, jonka vaalein sävy on riittävän vaalea minulle. (Esimerkiksi Lumenen muinainen sävy 00 oli liian tumma.) Peittää punotuksen, jättää tasaisen ja luonnollisen lopputuloksen, eikä sitä tarvitse levittää iholle kuin pieni tilkka. En tiedä miten koskaan pärjäsin ilman tätä.
2. Peiteväri - Make Up Store cover all blue
Minulla on ollut lapsesta asti todella tummat silmänaluset. Tämän pienen napin ansiosta minua ei enää luulla leukemiapotilaaksi. Peittää sinertävät silmänaluset uskomattoman hyvin.
3. Valokynä - YSL Touche Èclat
Käytän häivyttämään silmäpussien rajat se jälkeen, kun se on saatu peitevärillä oikean värisiksi. Hävyttömän helppo levittää - jopa minä pystyn siihen!
4. Puuteri - Mac blot powder pressed, light
Viisi prosenttia pigmenttiä. Ei peitä yhtään mitään, mutta pitää muun meikin kätevästi paikoillaan.
5. Ripsiväri - Max Factor false lash effect
Diorin Diorshow'n lisäksi paras ripsiväri, johon olen törmännyt. Mutta halvempi. Ja useammin tarjouksessa! Pidentää ja erottelee mielettömän hyvin.
6. Nestemäinen rajausväri - IsaDora colorful eyeliner
Olen päätynyt tähän käytännön syistä. Hienomotoriikkani on hakusessa ja käteni tärisevät jatkuvasti. IsaDoran rajausväri on ainoa, jonka siveltimessä on riittävän pitkä varsi, jotta saan siitä jämäkän otteen. (Näen edelleen painajaisia Lumenen blueberry eyelinerin töpökorkista.)
7. Poskipuna - Lumene mineral blush, sh-1 talvikki
Ajaa asiansa ja tekee kalpeasta ihosta astetta eläväisemmän. En ole vielä keksinyt syytä panostaa poskipunaan, säästän mielummin ne rahat seuraavaan meikkivoidepulloon.
8. Huulipuna - Mac retro matte, sh-ruby woo
En jaksa käyttää huulipunaa arkisin, sillä se karkaa tehokkaasti koulun take away -kahvikuppeihin. Macin mattapintainen huulipuna kestää tosin jopa kolme kupillista, ennen kuin se pitää kaivaa taskusta.
Ja siinä ne. Erillistä juhlameikkiä en tee oikeastaan koskaan, enkä ole eläessäni omistanut luomiväriä tai kulmakynää. Lopputulos näyttää kuuden tunnin ja neljän kahvikupillisen jälkeen tältä:
kuva on otettu photoboothilla, koska se syö vähemmän meikkiä kuin pokkari
Mutta toisaalta. Ehkäpä melkein ammattimaisten kauneusmerkintöjen joukossa olisi hyvä olla myös yksi täystohelon kirjoittama? Lisäksi luotan siihen että teidän joukostanne löytyy taitavia tyyppejä jakamaan vinkkejä kommenttiosion puolella!
Ensimmäinen meikkivoide, jonka vaalein sävy on riittävän vaalea minulle. (Esimerkiksi Lumenen muinainen sävy 00 oli liian tumma.) Peittää punotuksen, jättää tasaisen ja luonnollisen lopputuloksen, eikä sitä tarvitse levittää iholle kuin pieni tilkka. En tiedä miten koskaan pärjäsin ilman tätä.
2. Peiteväri - Make Up Store cover all blue
Minulla on ollut lapsesta asti todella tummat silmänaluset. Tämän pienen napin ansiosta minua ei enää luulla leukemiapotilaaksi. Peittää sinertävät silmänaluset uskomattoman hyvin.
3. Valokynä - YSL Touche Èclat
Käytän häivyttämään silmäpussien rajat se jälkeen, kun se on saatu peitevärillä oikean värisiksi. Hävyttömän helppo levittää - jopa minä pystyn siihen!
4. Puuteri - Mac blot powder pressed, light
Viisi prosenttia pigmenttiä. Ei peitä yhtään mitään, mutta pitää muun meikin kätevästi paikoillaan.
5. Ripsiväri - Max Factor false lash effect
Diorin Diorshow'n lisäksi paras ripsiväri, johon olen törmännyt. Mutta halvempi. Ja useammin tarjouksessa! Pidentää ja erottelee mielettömän hyvin.
6. Nestemäinen rajausväri - IsaDora colorful eyeliner
Olen päätynyt tähän käytännön syistä. Hienomotoriikkani on hakusessa ja käteni tärisevät jatkuvasti. IsaDoran rajausväri on ainoa, jonka siveltimessä on riittävän pitkä varsi, jotta saan siitä jämäkän otteen. (Näen edelleen painajaisia Lumenen blueberry eyelinerin töpökorkista.)
7. Poskipuna - Lumene mineral blush, sh-1 talvikki
Ajaa asiansa ja tekee kalpeasta ihosta astetta eläväisemmän. En ole vielä keksinyt syytä panostaa poskipunaan, säästän mielummin ne rahat seuraavaan meikkivoidepulloon.
8. Huulipuna - Mac retro matte, sh-ruby woo
En jaksa käyttää huulipunaa arkisin, sillä se karkaa tehokkaasti koulun take away -kahvikuppeihin. Macin mattapintainen huulipuna kestää tosin jopa kolme kupillista, ennen kuin se pitää kaivaa taskusta.
Ja siinä ne. Erillistä juhlameikkiä en tee oikeastaan koskaan, enkä ole eläessäni omistanut luomiväriä tai kulmakynää. Lopputulos näyttää kuuden tunnin ja neljän kahvikupillisen jälkeen tältä:
kuva on otettu photoboothilla, koska se syö vähemmän meikkiä kuin pokkari
12. helmikuuta 2010
Onko sallittua..
..napata itselleen huolella lajitelluista kirpputoripusseista illaksi mekko..
..jos on vakuuttunut, että se päällä tekee parempia etanoita?
On se.
..jos on vakuuttunut, että se päällä tekee parempia etanoita?
On se.
11. helmikuuta 2010
Ihana Elsa
Ruotsalainen Elsa Billgren on kuin elävä versio Mad Men-sarjan jumalaisesta Joan Hollowaysta. Punaiset hiukset, täydellinen meikki ja kaapit täynnä 1950-, ja 1960-lukujen kauneimpia leninkejä.
Vintage-löydöistään Ruotsin Ellelle bloggaava Elsa tuntuu hyvällä tavalla elävän ja hengittävän menneitä vuosikymmeniä. Hänen olemuksensa on samaan aikaan sekä huoleton että tyylitelty. Hänen kohdallaan pynttäytyminen ei haiskahda liialliselta yrittämiseltä, vaan luonnolliselta tavalta olla. Niin kuin se oli 1950-luvulla.
Sitä paitsi kuinka voisi olla rakastumatta tyttöön, joka näyttää 1950-luvun musikaalikomediasta repäistyltä, mutta viettää vaapaa-aikansa pelaten Wiillä Super Mariota?
10. helmikuuta 2010
Kunnon Kanuuna
Kaivarin kanuuna on viime kesänä Helsingin Kaivopuiston rantaan avattu itsepalvelukirpputori. Sokkeloisen tilan uumenista paljastui hyvätasoinen vintage-valikoima ja hinnat olivat sen mukaiset.
Kaivarin Kanuuna on tavalllaan perinteinen itsepalvelukirpputori, jonka uumeniin on rakennettu suurehko vintage-liike. Vuosikertavaatteet oli lajiteltu tavallisten pöytien sijaan siististi omille osastoilleen. Eiralaisten mummojen kaappien aarteita riitti muutaman huoneellisen verran ja tavaroita löytyi aina 1950-luvun kelsiturkeista 1980-luvun Givenchyn jakkupukuun.
Kaivopuisto on kallista aluetta ja sen asukkaat hintatietoista porukkaa. Kaivarin kanuunan vintage-vaatteet ovat laadukkaita, mutta myös kalliimpia kuin useissa erikoisliikkeissä. Mekkojen keskihinnat liikkuvat sadan ja kahdensadan euron välillä, ja kengät saa noin viidelläkympillä.
Kanuunan vaaterekit ovat aarreaitta juhlatamineita kaipaavalle, mutta arkisemmasta käyttövintagesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata katseensa ensisijaisesti asustehyllyille. Niiltä löytää erinomaisen kattauksen hyväkuntoisia nahkalaukkuja, hattuja, hansikkaita ja koruja. Myös asusteiden hinnat ovat kaukana kirpputoritasosta, mutta parillakymmenellä eurolla paikan päältä irtoaa esimerkiksi 1940-luvun nahkakäsineet tai muutamia 1960-luvun helmikoruja.
Kaivarin kanuunan kiertelyssä vierähtää helposti parisen tuntia. Huippuedullisten vintage-kauppojen tekeminen on epätodennäköistä, mutta kärsivällinen saattaa löytää vanhoja aarteita, joista tulee vuosiksi vaatekaapin tukipilareita.
Kaivarin Kanuuna on tavalllaan perinteinen itsepalvelukirpputori, jonka uumeniin on rakennettu suurehko vintage-liike. Vuosikertavaatteet oli lajiteltu tavallisten pöytien sijaan siististi omille osastoilleen. Eiralaisten mummojen kaappien aarteita riitti muutaman huoneellisen verran ja tavaroita löytyi aina 1950-luvun kelsiturkeista 1980-luvun Givenchyn jakkupukuun.
Kaivopuisto on kallista aluetta ja sen asukkaat hintatietoista porukkaa. Kaivarin kanuunan vintage-vaatteet ovat laadukkaita, mutta myös kalliimpia kuin useissa erikoisliikkeissä. Mekkojen keskihinnat liikkuvat sadan ja kahdensadan euron välillä, ja kengät saa noin viidelläkympillä.
Kanuunan vaaterekit ovat aarreaitta juhlatamineita kaipaavalle, mutta arkisemmasta käyttövintagesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata katseensa ensisijaisesti asustehyllyille. Niiltä löytää erinomaisen kattauksen hyväkuntoisia nahkalaukkuja, hattuja, hansikkaita ja koruja. Myös asusteiden hinnat ovat kaukana kirpputoritasosta, mutta parillakymmenellä eurolla paikan päältä irtoaa esimerkiksi 1940-luvun nahkakäsineet tai muutamia 1960-luvun helmikoruja.
Kaivarin kanuunan kiertelyssä vierähtää helposti parisen tuntia. Huippuedullisten vintage-kauppojen tekeminen on epätodennäköistä, mutta kärsivällinen saattaa löytää vanhoja aarteita, joista tulee vuosiksi vaatekaapin tukipilareita.
Talvikuosissa
Talvi on tainnut sekoittaa pääni lopullisesti.
Olen nimittäin viettänyt koko alkuviikon sortseissa ja kukkakuosissa. Ja olkatoppauksissa, mutta niistä en voi syyttää talvea. Valitettavasti.
Kummallisinta tässä on se, että kesäisin en vedä sortseja jalkaani edes väkisin ja silloin kukat näyttävät valjuilta. Ilmeisesti mieli kaipaa väistämättä kaikkein saavuttamattomimpia asioita. Vaihtoehdoksi jää lisätä villasukkahousukerroksia, ja jatkaa menoa neiti Marplen ja 1950-luvun ranskalaisen koulupojan risteytyksenä.
Avokärkiset kengät jätän silti suosiolla rauhaan.
Joku roti tässäkin.
Olen nimittäin viettänyt koko alkuviikon sortseissa ja kukkakuosissa. Ja olkatoppauksissa, mutta niistä en voi syyttää talvea. Valitettavasti.
Kummallisinta tässä on se, että kesäisin en vedä sortseja jalkaani edes väkisin ja silloin kukat näyttävät valjuilta. Ilmeisesti mieli kaipaa väistämättä kaikkein saavuttamattomimpia asioita. Vaihtoehdoksi jää lisätä villasukkahousukerroksia, ja jatkaa menoa neiti Marplen ja 1950-luvun ranskalaisen koulupojan risteytyksenä.
Avokärkiset kengät jätän silti suosiolla rauhaan.
Joku roti tässäkin.
8. helmikuuta 2010
Käytännössä hyvä
Poikkeuksellisen kylmässä talvessa on puolensa.
Monet syyttävät pakkaskelejä luovan pukeutumisen tappajiksi, mutta olen itse venynyt juuri niiden takia omien mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen ikuinen mekkotyttö, mutta opin yhdistelemään housuja omalla tavallani. Ja nauttimaan olosta.
Nyt kun pöksykammosta on päästy, on aika siirtyä villapaitoihin.
Olen vannonut yläasteelta alkaen neuletakkien nimeen. Ne ovat helppoja, nopeita ja kaikkea muuta kuin ahdistavia. Ihoa myötäilevä villapaita palautti mieleen saman hiostavan ja vastenmielisen tunteen kuin kurahousut tai saderukkaset. Se oli vaate, joka oli pakko pukea ainoastaan käytännön syistä. Eräänlainen paitojen Silomat. (Jos joku teistä ei joutunut lapsena ottamaan juuri sitä yskänlääkettä, kiittäkää onneanne. Maku puistattaa vieläkin!)
Lämpötilan laskettua tarpeeksi alas annoin kuitenkin periksi, ja korvasin lyhyet paitapuserot aluspaidoilla ja villaneuleilla. Olo ei tuntunut topatulta, vaan luontevalta ja lämpöiseltä. Eikä sisävaatteita tarvinnut peittää kylmissä luentosaleissa muutamalla varaneuletakilla.
En ole pukeutumisen Le Corbusier, mutta olen alkanut arvostaa käytännöllisyyttä. On mukavaa käyttää välillä vaatteita, joissa voi sopivan kamerajalustan puuttuessa kyykistyä.
Monet syyttävät pakkaskelejä luovan pukeutumisen tappajiksi, mutta olen itse venynyt juuri niiden takia omien mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen ikuinen mekkotyttö, mutta opin yhdistelemään housuja omalla tavallani. Ja nauttimaan olosta.
Nyt kun pöksykammosta on päästy, on aika siirtyä villapaitoihin.
Olen vannonut yläasteelta alkaen neuletakkien nimeen. Ne ovat helppoja, nopeita ja kaikkea muuta kuin ahdistavia. Ihoa myötäilevä villapaita palautti mieleen saman hiostavan ja vastenmielisen tunteen kuin kurahousut tai saderukkaset. Se oli vaate, joka oli pakko pukea ainoastaan käytännön syistä. Eräänlainen paitojen Silomat. (Jos joku teistä ei joutunut lapsena ottamaan juuri sitä yskänlääkettä, kiittäkää onneanne. Maku puistattaa vieläkin!)
Lämpötilan laskettua tarpeeksi alas annoin kuitenkin periksi, ja korvasin lyhyet paitapuserot aluspaidoilla ja villaneuleilla. Olo ei tuntunut topatulta, vaan luontevalta ja lämpöiseltä. Eikä sisävaatteita tarvinnut peittää kylmissä luentosaleissa muutamalla varaneuletakilla.
En ole pukeutumisen Le Corbusier, mutta olen alkanut arvostaa käytännöllisyyttä. On mukavaa käyttää välillä vaatteita, joissa voi sopivan kamerajalustan puuttuessa kyykistyä.
5. helmikuuta 2010
Avoin kirje
Arvoisa Marimekon PR-väki,
edustatte Suomalaisen designin tunnetuinta tavaramerkkiä. Tuotteitanne on vuosien varrella nähty niin Jackie Kennedyn yllä kuin kansainvälisesti suositussa Sinkkuelämää-sarjassa.
Ysärin ällön Unikko-yliannostuksen jälkeen vaatemallistonne ovat parantuneet huikeasti, ja nykyisin niistä löytyy aidosti kiinnostavia juttuja. Rinne-Niinikoski -duon ja kenkäsuunnittelija Julia Lundstenin palkkaaminen oli suorastaan herkuleaaninen, ylimaallisen nerokas teko.
Kuluttajana haluaisin tietää vain yhden asian.
Mikä helvetin järkeä on täyttää merkin nettisivut postimerkin kokoisilla kuvilla? Olisiko tuhottomasti vaadittu, että sivujen tuotekuvista näkisi itse tuotteen? Kiinnostuksestani huolimatta en uskalla tihrustaa tämän kevään vaatemallistoa, sillä pelkään näköni vaurioituvan pysyvästi. Toisin kuin saatatte luulla, suuret tuotekuvat eivät ole liiallista kuluttajan paapomista. Ne ovat niin sanottu "järkevä ratkaisu".
Yrityksenne päivittyminen 2000-luvulle on käynyt verkkaisesti, mutta kai tiedätte että moderni teknologia on jo vuosia mahdollistanut huikeita asioita. Ihminen on kävellyt kuun pinnalla, asuntonsa voi lämmittää sähköllä ja kuvia voi klikata hiirellä suuremmiksi.
Tämän muutoksen avulla saisitte Marimekon tietoteknisen puolen kätevästi vuoden 2001 tasolle. Ja sytyttäisitte kytemään pienen toivon kipinän siitä, että jo 2020-luvulla teillä saattaisi olla ihka oikea nettikauppa.
dream big,
Riikka
4. helmikuuta 2010
Kootut vintagebongaukset
Minä pidän kauniista vanhoista asioista. Mutta vielä enemmän pidän niiden jakamisesta.
Internetissä on lopputtomat valikoimat mielettömiä vuosikertavaatteita, mutta eri sivusoilla luoviminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Päätin hetken mielijohteesta luoda kompassin.
Poimin tumblir-logiini jatkossa eri vintage-nettikauppojen päheimmät jutut mekoista laukkuihin. Uudet merkinnät ilmestyvät automaattisesti tämän blogin sivupalkkiin.
Ja minun ei tarvitse enää nielaista kieltäni, kun näen tuhannetta kertaa sen siisteimmän jutun ikinä.
translation:
I created a tumblr-log to collect together some of the coolest vintage pieces I've stumbled upon in the internet. It's linked to my blog's sidebar, but you can also find it here.
Internetissä on lopputtomat valikoimat mielettömiä vuosikertavaatteita, mutta eri sivusoilla luoviminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Päätin hetken mielijohteesta luoda kompassin.
Poimin tumblir-logiini jatkossa eri vintage-nettikauppojen päheimmät jutut mekoista laukkuihin. Uudet merkinnät ilmestyvät automaattisesti tämän blogin sivupalkkiin.
Ja minun ei tarvitse enää nielaista kieltäni, kun näen tuhannetta kertaa sen siisteimmän jutun ikinä.
translation:
I created a tumblr-log to collect together some of the coolest vintage pieces I've stumbled upon in the internet. It's linked to my blog's sidebar, but you can also find it here.
Päivän toiveasu
En ole koskaan tehnyt toiveasukollaasia. En, vaikka ne olivat muutama vuosi sitten suorastaan kotimaisten muotiblogien sisällöinen selkäranka.
Mutta menkööt, hiihdin aina peruskoulun liikuntatunneillakin joukon perässä.
kaikki etsy.com
Mutta menkööt, hiihdin aina peruskoulun liikuntatunneillakin joukon perässä.
kaikki etsy.com2. helmikuuta 2010
Sonia ja minä, markkinaraossa.
Kirjoittaja miettii vakavissaan helmibaskerin jonottamista paikallisesta myymälästä. Ja toivoo, ettei mustavalkoinen neulemekko ole akryylia.
Tämä ei ole toivekollaasi.
Kokosin siihen H&M:n uudesta yhteistyömallistosta kaikki ne yksittäiset vaatteet, joista pidän. Ja totta puhuen niistäkin suurin osa on asusteita.
Sonia Rykielin mallisto on onnistunein sitten vuoden 2006 Victor&Rolf -yhteistyön, mutta jättää silti hailakan maun suuhun. Suurista lupauksista huolimatta jokaisen kuuluisuuden Hennes & Mauriz -projektit ovat jääneet designissa selvästi jälkeen heidän muista töistään. Näin on myös Rykielin tapauksessa. Malliston lehdistökuvia katsellessa mieleen hiipii väkisin ajatus, että minulle yritetään myydä riisuttua versiota pariisilaiseleganssista.
H&M markkinoi yhteistyöprojektejaan näyttävästi. Kyse on huippumuodin tuomisesta keskivertokuluttajan ulottuville. Omanlaisestaan demokratisoitumisesta, jonka ansiosta keskiverto Duunari-Dooris tai Opiskelija-Oili voi pujahtaa Aitoon Cavalliin. Ainakin jos hän on aamuvirkku ja riittävän vikkelä kintuistaan, sillä vaatedemokratiassa pitää olla nopea.
Mallistojen rajoitetut määrät auttavat säilyttämään mielikuvan eksklusiivisuudesta. Jonottaessaan räntäsateessa muiden kanssa, tuntee olevansa osa jotain suurempaa. Kaupasta ei haeta vain vaatteita, vaan pala ajan henkeä. Suuren ketjun nerokkaasti markkinoituja vaatteita, josta tulee heti niiden ostohetkellä omanlaistaan vintagea. Ne edustavat tunnistettavasti aikaansa, ja vaatteiden arvo moninkertaistuu nettihuutokaupoissa jo saman viikon kuluessa.
Siitä huolimatta, että kysessä on ainoastaan tunnetun suunnittelijan ketjumyyntiin sopivaksi riisuttu, väljähtänyt mallisto.
Varmaa lienee ainakin se, että Hennes & Mauritzin PR-väen esi-isät viettivät runsaasti aikaa Tanskassa. Kauppaamassa keisarille uusia vaatteita.
1. helmikuuta 2010
Akka oppii ukkoilemaan
Katukuvasta ja muotiblogeista päätellen pappamuoti on palannut. Joka paikassa tuntuu törmäävän ukkohousuihin, löysiin villatakkeihin ja kyynärpaikkohin.
Mikäs siinä, pappojen olikin jo korkea aika astua tyylirintamalla mummojen varjosta. Ongelma iskee siinä vaiheessa, kun ukkotyyliä fiilistelevä ei yksinkertaisesti tunne oloaan kotoisaksi pappatamineissa.
Kirjoitin ukkohousuista kaksi vuotta sitten vanhan blogini puolelle innosta piukeana merkinnän. Into laantui nopeasti. Vaikka löysät korkeavyötäröisen housut olivat uskomattoman mukavat jalassa, tunsin itseni teeskentelijäksi. En minä ole androgyyni. Tai edes kovin rento tyyppi. Olen takakireä tyllihameisiin hurahtanut neurootikko, ja pöksyjen pitäminen tuntui samalta kuin olisi käyttänyt Red Hot Chili Peppersin fanipaitaa. Harhaanjohtamiselta.
Ajatus harmaista lökäpöksyistä unohtui, kunnes katsoin viime kesänä uudelleen elokuvan Mona Lisa Smile. Ja tunsin oloni todella typeräksi.
Ukkohousuthan voi pukea myös akkatyyliin.
Mona Lisa Smilen emansipoituneet nuoret naiset suorastaan elävät korkeavyötäröisissä pöksyissä. Ne yllä opiskellaan, tavataan poikia ja poltetaan salaa tupakkaa.
Pappaneuletakkien ja löysien kauluspaitojen sijaan housut yhdistetään skarppeihin neulepuseroihin, helmiin ja korkoihin. Kokonaisuuden täydentävät virheetön kampaus ja 1950-luvun meikki.
Minun kampaukseni ei ole koskaan virheetön, ja fiftarimeikkiä en osaa tehdä.
Mutta skarppi tyttöneule ja kymmenen sentin korot riittävät siihen, että tunnen itseni akaksi myös ukkohousuissa.
Mikäs siinä, pappojen olikin jo korkea aika astua tyylirintamalla mummojen varjosta. Ongelma iskee siinä vaiheessa, kun ukkotyyliä fiilistelevä ei yksinkertaisesti tunne oloaan kotoisaksi pappatamineissa.
Kirjoitin ukkohousuista kaksi vuotta sitten vanhan blogini puolelle innosta piukeana merkinnän. Into laantui nopeasti. Vaikka löysät korkeavyötäröisen housut olivat uskomattoman mukavat jalassa, tunsin itseni teeskentelijäksi. En minä ole androgyyni. Tai edes kovin rento tyyppi. Olen takakireä tyllihameisiin hurahtanut neurootikko, ja pöksyjen pitäminen tuntui samalta kuin olisi käyttänyt Red Hot Chili Peppersin fanipaitaa. Harhaanjohtamiselta.
Ajatus harmaista lökäpöksyistä unohtui, kunnes katsoin viime kesänä uudelleen elokuvan Mona Lisa Smile. Ja tunsin oloni todella typeräksi.
Ukkohousuthan voi pukea myös akkatyyliin.
Mona Lisa Smilen emansipoituneet nuoret naiset suorastaan elävät korkeavyötäröisissä pöksyissä. Ne yllä opiskellaan, tavataan poikia ja poltetaan salaa tupakkaa.
Pappaneuletakkien ja löysien kauluspaitojen sijaan housut yhdistetään skarppeihin neulepuseroihin, helmiin ja korkoihin. Kokonaisuuden täydentävät virheetön kampaus ja 1950-luvun meikki.
Minun kampaukseni ei ole koskaan virheetön, ja fiftarimeikkiä en osaa tehdä.
Mutta skarppi tyttöneule ja kymmenen sentin korot riittävät siihen, että tunnen itseni akaksi myös ukkohousuissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
