17. maaliskuuta 2010

Alkuviikon piristysruiskeet

Vietin lomaviikkoni autuaan internetittömässä tilassa, mutta olo on edelleen vetämätön. Syytän kaikesta jossain mielenhäiriössä katsottua Transformers-elokuvaa, joka luultavasti vaivutti viimeiset aivosoluni koomaan.
(Pitäisi jo tässä iässä osata olla menemättä lähellekään mitään, missä lukee "Michael Bay".)

Tänään olen kuitenkin piristynyt sen verran, että jaksan jo fiilistellä asioita:

mollotys4
- Olin lapsena poikatyttö, joka oli kiinnostuneempi dinosauruksista kuin Barbie-nukeista. Mutta Mattelin Mad Men -nukkien edessä olisin valmis tekemään poikkeuksen! Kuka ei tarvitsisi omaa pientä Joan Hollowayta?

mollotys2
-Olen vuoden harjottelun jälkeen oppinut rajaamaan silmäni vapaalla kädellä. En siis enää tarvitse pussillista vanupuikkoja saadakseni ainoastaan oikean puolen luomen kuosiin.

mollotys3
-Hattuneulat ovat mahtavia. Varsinkin jos niitä sattuu löytämään nipullisen parilla eurolla paikalliselta lähetystorilta. Uusien hattujen hankkiminen tuntuu nyt tarpeettomalta, kun vanhat voi kätevästi päivittää.

mollotys
-Maailman mukavimmat Carin Westerin villakangashousut helpottavat sekä luennoille ehtimistä että niillä viihtymistä. Luojan kiitos -70%:n alennusmyynneistä.

7. maaliskuuta 2010

Päivä punatakkina

Punaisesta takista pyydettiin lisäkuvia, joten päädyin ottamaan kerrankin kameran mukaan kävelylle. Pehmoisesta villaviskoosista tehty vaate on peräisin Alice McCallin parin vuoden takaisesti kokoelmasta, ja löysin sen käytettynä naurettavan edullisesti.

Hyvä niin, sillä se on osoittatunut korvaamattomaksi kaveriksi suojasäällä.

setakki1
setakki2

Tutusta ja turvallisesta, osa 2

Kirjoitin syyskuussa kiinnekohdistani, niistä kokoelmista joihin palaan vuosittain hakemaan inspiraatiota.
Syksyn kiinnekohta on Viktor & Rolfin vuoden 2006 syysmallisto, keväisin palaan aina Marc Jacobsiin.




kuvat style.com

Marc Jacobsin vuoden 2008 mallisto nivoo yhteen kaikki kevätpukeutumisen parhaat elementit. Huolettomat silkkivaatteet, merimieshenkisyyden, korkeavyötäröiset sortsit ja juuri polven yläpuolelle päättyvät helmat.
Vaatteet ovat juuri sellaisia, joissa tekee mieli kävellä torille ostamaan suuri pussillinen kirsikoita. Ja syödä ne auringon lämmittämillä kivirappusilla parhaan ystävän kanssa.

Kevään paras aika on se, kun alkuvuoden velvollisuudet ovat melkein hoidettu ja kesän odotus leijuu ilmassa. Kahden vuodenajan onnellinen välitila.
Ja parasta Marc Jacobsin mallistossa on se, että tuo välitila on käännetty täydellisesti vaatemuotoon.

3. maaliskuuta 2010

Lyhyt keskiviikkofiilistely


En ole kesäihminen.
Ihoni ei kestä aurinkoa, ja tarvitsen vähintään NASA:n kehittämän turbosuojakertoimen selvitäkseni ilman vesikellorakkoja.

Mutta kaipaan loppukesän viileitä iltoja, jotka innostavat tekemään pitkiä kävelylenkkejä lähiympäristössä. Kun pusikoissa vilisee siilejä ja voi käyttää maailman parasta takkia. Eikä tarvitse sukkahousuja.

Kaipuusta huolimatta ajattelin ottaa itseäni huomenna niskasta kiinni, ja alkaa pitkästä aikaa pukeutua. Mieluiten väreihin.
Elämä on liian lyhyt pelkkiin monokromaattisiin villakangashousuihin.

2. maaliskuuta 2010

Villakangatakkien kuningatar

Sairastelu ja loskasää on vetänyt oman pukeutumisinspiraationi nollille.
Totta puhuen olen loisinut koko alkuviikon samoissa löysissä villakangashousuissa.

Pohjoiseen maahan syntynyt ei mahda sääolosuhteille mitään, joten surkuttelun sijaan yritin ammentaa inspiraatiota koneeni kuva-arkistoista. Ennen kaikkea villakangastakkien kiistattomasta kuningattaresta Zooey Deschanelista.




kuvat zooey-deschanel.org

Minun eteisestäni ei valitettavasti löydy yhtä ehtymätöntä varastoa kuin takkien keräilijäksi tunnustautuneelta Hollywood-näyttelijältä. Mutta niistä kannattaa silti ottaa kaikki ilo irti, ennen kuin ilmat lämpenevät. Ja mahdollisesti investoida kuviolliseen huiviin.

En silti pahastuisi, jos kevät suvaitsisi saapua tämän kuun lopussa.

1. maaliskuuta 2010

Lena Hoschek syksy/talvi 2010

On hieno tunne herätä aivan liian aikaisin aamulla, ja huomata jonkun lähettäneen edellisenä yönä härskejä yksityisviestejä oman Facebook-tilinsä kautta. Ehkä pitäisi oppia huolellisemmaksi salasanapolitiikkansa kanssa? Tai lakata hukkaamasta puhelintaan noin kerran kuussa.

Onneksi maailmassa on myös mahtavia asioita. Kuten itävaltalaisen Lena Hoschekin tuorein syys/talvi-mallisto.




kuvat mercedes-benz fashion week

Menneiden vuosikymmenten tyylistä ammentava suunnittelija yhdistää täydellisesti ylifeminiinisiä hameita ja puseroita skarppiin maskuliinisuuteen.
Kellohelmat saavat kaverikseen jämäkät henkselit ja paksut villakangashousut yhdistetään herkkään sifonkipuseroon. Kokonaisuus niitataan yhteen punaisella huulipunalla ja se näyttää sekä huolitellulta että vaivattomalta.

Mieleen nousee väistämättä nimi Hepburn. Mutta Audrey vai Katherine?