Turvatakki

Lokakuu on virallinen turvakaapukuukausi. Kylmässä, pimeässä ja kosteassa tekee mieli kietoutua kaikkeen löysään ja lämpimään. Ajatuskin siitä, että joku vaate oikeasti koskettaa kroppaa tuntuu ahdistavalta.
Juuri tällaisena päivänä osaa arvostaa sitä, että on haalinut kaappiinsa monta löysää mekkoa. Ja vielä löysemmän villakangastakin, johon pukeuduttuaan tuntee vaeltaneensa ulos torkkuhuopaan kääriytyneenä.




Translation: Sorry about the grainy photos. It's getting dark at 6 PM, and my camera isn't really cut out for shooting in the dark. But here's my new fall coat. It feels like wearing a blanket.

Asusteiden kuningas

Onni on palautunut puhekyky. Ja löysästi laskeutuva vuorillinen täysvillamekko aamupakkasilla. Aavistuksen tavallista kalpeamman hipiän aihettamat Wednesday Addams -vibatkin ovat ainoastaan mahtava asia.


Irtohelmikaulus on muuten virallisesti vähintääkin maailmankaikkeuden siistein juttu. Vaatekaapin kaikki perusmekot ja puserot saavat sen avulla aivan uuden ilmeen. On kuin olisi ostanut parikymmentä uutta vaatetta yhden asusteen sijaan.
Hankinta on aina onnistunut, jos tuntee tuplanneensa koko vaatevarastonsa kerralla.


Translation: Detachable pearl collars are pretty much the best thing anyone has ever invented. Well, after hygiene. And electricity. But just barely.

Ihan hiljaa

Asioiden merkityksen huomaa vasta silloin, kun ne menettää. Varsinkin jos kyse on jostakin, mitä on pitänyt itsestäänselvyytenä. Esimerkiksi äänihuulista.



Minuun iski viime viikon lopulla poikkeuksellisen ärhäkkä kurkunpään tulehdus, enkä ole pariin viimeiseen vuorokauteen pystynyt tuottamaan inahdustakaan. Edes väkisin. Alkuun täysäänilepo tuntui virkistävältä ajatukselta. Saa kerrankin vetäytyä täysin omaan rauhaansa jurottamaan, eikä oikeasti tarvitse sanoa kenellekään sanaakaan. Parin tunnin rauhallisen fiilistelyn jälkeen arkielämän realiteetit löivät täysillä päin näköä, kun puhelin alkoi soida. Olisin päästänyt pari ärräpäätä, jos ääni olisi riittänyt.

Tänään minulla on ollut hankaluuksia palauttaa dvd-elokuvaa myöhässä vuokraamoon, pyytää luennoitsijalta edellisen kerran monistenivaskaa ja peruuttaa lääkäriaikaa. Ja ironista kyllä, minusta tuntuu, ettei minulla ole koskaan ollut näin paljon sanottavaa. Kun sairaus hellittää, lupaan pyhästi jurottaa vähemmän ja arvostaa omaa ääntäni enemmän. Kitisen usein siitä, miten kuulostan päiväkoti-ikäiseltä, eivätkä edes lehtimyyjät ota minua puhelimessa vakavasti. Tai kuinka pakkososiaalisuus välillä ahdistaa, ja haluaisin muuttaa Itävallan Alpeille askeettiseen puumajaan lukemaan Nietzscheä alkukielellä. Vaikka en osaa saksaa.
Nyt on kuitenkin todistettu, etten yksinkertaisesti pärjää edes paria päivää ilman ääntä. Siinä jäävät katu-uskottavuus ja oman hiljaisuuden kaipuu toissijaisiksi.


Translation: I caught a really bad case laryngitis and haven't been able to speak a word in the last few days.

Vuodenaikapalmikot

Se, että nämä olivat eiliset sisävaatteeni kertonee jotakin kirjaston tehokkaasta ilmastoinnista. Rakas vahtimestari, vähempikin riittäisi.
Se, että vedin ulkona jakun päälle ylilöysän villakangastakin on puolestaan erehtymätön todiste siitä, että muutaman kuukauden jatkuneet helteet muuttivat paatuneimmankin välivuodenaikojen rakastajan trooppiseksi eläimeksi. Onko liian myöhäistä toivoa intiaanikesää?

Yritin päästä takaisin syysfiilikseen tekemällä lettikampauksen. Palmikot ovat vähän niin kuin The Cure, hienoa aina, mutta parasta syksyisin. Äitini teki minulle aina erityisinä päivinä päälaen ympäri kiertävän lettikampauksen, mikä oli tietenkin päiväkoti-ikäisen mielestä hienointa ikinä. Tukkani oli silloin paksumpi ja letit pidemmät, mutta palmikot eivät ole menettäneet hohtoaan.
Toivottavastu letit riittävät sytyttämään syyskipinän uuteen roihuun. Muuten minun on pakko etsiä jostain palmikkoneule. Ihan vain yleisfiilinkien takia.



Translation: At last my hair is long enough to do Heidi braids. Braids and fall are like chocolate and coffee, they just belong together.

Helmi kauluksessa

Helmikaulus - ja jokainen mekko voi olla lempimekko.


Translation: I think I might have some kind of a pearl collar obsession.

Halt. Hammerzeit!

Can't touch this.


Ukkohousut ovat olleet katukuvassa pitkään, mutta ne tuntuvat edelleen herättävän keskustelua imartelevuudesta. Salla kirjoitti kuukausi sitten, että päärynävartaloisten tulisi pysyä pöksyistä kaukana. Olen eri mieltä.

Minä sain kahdella kauhalla, kun ihmisille jaettiin roinaa peräkontteihin. Kokemus on opettanut, että löysien pappahousujen laskokset ovat erinomainen paikka kankkujen jemmaamiselle. Housut istuvat vyötäröltä ja leveä lantio häviää löysiin lahkeisiin. Ja vaikka ei häviäisikään, käyttäisin niitä silti.

Vierastan yli kaikein vartalotyyppiajattelua, ja sitä, että vaatteiden ainoa tarkoitus olisi kropan epäkohtien piilottaminen. Jokainen poikkeuma yleisistä mittataulukoista on epäsopusuhtaisuutta, joka tulisi parhaansa mukaan kätkeä. Olen onnellisen kaukana mallinmitoista, mutta se ei ole syy rajoittaa pukeutumistansa pelkkiin A-linjaisiin polvihameisiin. Elämä on sellaiseen aivan liian lyhyt.
Parasta noissa housuissa on muuten se, että ne päällä tuntuu siltä kuin olisi lähtenyt pyjamassa ulos. Yksin se on parin MC Hammer -kommentin arvoista.



Translation: Fall is here, so I get to wear my most comfortable pair of pants again. Yay!

Syysinspiraationa Bea Szenfeld

Bea Szenfeld on sekä lahjakas ruotsalainen suunnittelija että eräs inspiroivimmista pukeutujista ikinä. Bean tyyli on omaperäinen sekoitus vintagea ja moderneja linjoja, ja se tuntuu erityisen ajankohtaiselta näin syksyisin.
Bea todistaa myös sen, että timantit eivät ole naisen parhaita ystäviä. Hiuspinnit ja baskerit sen sijaan ovat.



kuvat stureplan.se
Translation: Bea Szenfeld is a talented Swedish designer with an awesome personal style.

Melkein asiallinen

Kuva päivältä, jolloin ei ollut vielä liian viileää kulkea trenssi auki ja hihat kääräistyinä. Samana päivänä tuhdissa tuiskeessa ollut nuorimies tuli karjumaan minulle bussipysäkillä, että "onksul oikeesti noin pieni jalka, ihan helkkarin pieni, mikäsunkengänkoko ees o, hä!" Ja lisäsi vielä lohduttaakseen perään, kuinka "Aasiassa tollasista tykätään".
Puheet korkeiden korkojen luomasta illuusiosta pienistä jalkateristä eivät ole liioiteltuja.


Niin, se trenssi. Sain takin viime kesänä äidiltäni syntymäpäivälahjaksi. Olen aina hieman vierastanut polvien yläpuolelle ulottuvia kapealinjaisia perustrenssejä. Ne tuntuvat rajattomasta yhdistelypotentiaalistaan huolimatta liian asiallisilta tyypille, joka käyttää vielä tässä iässä huolestuttavan paljon pallokuosia ja rusetteja.
Tämä trenssi sen sijaan nappasi heti, koska asiallisen kapean linjan jatkoksi oltiin tyrkätty jättimäiset puhvihihat. Jossain ollaan selkeästi tajuttu, kuinka myydä klassikoita ihmisille, jotka ovat kaikkea muuta kuin klassisia puketujia.


Translation: The trench was a birthday gift from my mother and it seems to go with every piece of clothing I own.

Kello kaulaan

Mitä tapahtuu, kun isoäidin vanha helminauha ja rannekkello päättävät hankkia yhteisen jälkeläisen?


Herttainen sekasikiö. Ja täydellinen ratkaisu kaltaisilleni helmiharakoille, jotka eivät koskaan oppineet käyttämään rannekelloja. Ehkä minulla on tästä lähtien toivoa ehtiä busseihin ajoissa.


Translation: A pendant watch I bought earlier this week from a second hand shop.