27. tammikuuta 2011

Ihan pimeet illat

Tuntuu siltä, että hyvän tyylibloggaajan tulisi kertoa asukuvien yhteydessä jotain olennaista. Uusista trendeistä, omasta pukeutumishistorista, ja niistä puolittain alitajuisista suurista vaikutteista, jotka piilevät jokaisen vaate-, ja asustevalinnan takana. Näiden kautta bloggaaja ei ole vain bloggaaja, ja hänen asunsa ei ole vain asu, vaan jotakin, mikä yhdistää hänet osaksi muodin historian suurta kiertokulkua.

Minä puolestani voisin kertoa diggaavani tästä mekosta, koska siinä on valkoiset kaulukset. Mekot, joissa on valkoisen kaulukset rulettaa. Niinku.



Kuvista ei ihan välity se, että mekko on tummansininen. En itse asiassa ole varma, välittyykö niistä mikään. Jaan täysin Eevan ahdistuksen sisätilojen, valottomien iltojen ja itselaukaisimen epäpyhän kolminaisuuden aiheuttamasta tuhnuisuudesta. Varsinkin, kun edustan sitä suomalaisen blogosfäärin määrittelmätöntä viimeistä linnaketta, jossa ei kuvata järjestelmäkameralla.
Mutta koetetaan kestää.

Kyllä se kevät sieltä joskus tulee.


Translation: The downsides of living in the northern hemisphere in the wintertime include cold weather and darkness. The latter one is not a friend, while trying to take photos with a self-timer, but I'm trying to live with it.
p.s. I'm on Twitter now! I know I'm the last person to join in, but it still makes me feel kinda tech-savvy. Social media, here I come!

16 kommenttia:

Rosaspina Vintage kirjoitti...

The light is actually beautiful Ranna :)
What time did you take the picture?
The 2 necklaces look great paired together!
Ale

bestie kirjoitti...

Can I just say, I LOVE how often you are updating now! I seriously missed you in the past weeks, lol. Well you still look amazing, even with lighting issues! The outfit speaks for itself, really. (;

And I also followed you on Twitter! (:

Anonyymi kirjoitti...

Haha nauroin. :D Minäkin pidän valkoisesta kauluksesta. Sinun blogia on kiva lueskella!

Annuschka kirjoitti...

lovely!

anni kirjoitti...

Todellankin mekot valkosella kauluksella rulettaa ! vielä parempi jos sen kaulus on pitsiä ;)

Dial V for Vintage kirjoitti...

Don't worry, the pictures look great! I really really love your dress, it's just perfect! The lace details are so pretty :).

BiG SiS kirjoitti...

I love your bag - where did you get it from???? stunning xxxx

Nukke De ViL kirjoitti...

toi on kyllä ihan totta! Eikö se riitä että tykkää! :- D Ihana asu ♥

yritin itsekin kuvata tänään ja hermot meinasivät lähteä valon puutteen vuoksi... argh kesä tule jo!

Merle kirjoitti...

a wonderful dress and great accessoires!

http://www.schnuersenkelrolltreppentod.blogspot.com

Ena kirjoitti...

I'm in love with your style! You always look amazing but this outfit might be my recent favorite!

*Ena*

Nathalie kirjoitti...

Your dress is so lovely!

Rhia kirjoitti...

Mun mielestä tykkääminen on juurikin se paras ja täydellisin syy pukeutua tiettyyn asuun. Ei siinä sen kummempia elämää suurempia muoti-ideologioita ja valaistumisia tarvita. Ja hitto vie, tuo mekkohan on niin kaunis että hullu se joka ei siitä tykkäisi. Valkoiset kaulukset on piste i:n päällä ja viivat t-kirjaimessa.

veronika, tick tock vintage. kirjoitti...

just gorgeous! i absolutely love the collar and cuffs on this dress. your outfits are very inspiring.

Ranna kirjoitti...

rosaspina vintage: Thanks!
It wasn't too late, at 5 PM or something. But the sun sets at 4 PM at this time of the year. (They joys of living in Finland.)

bestie: Thanks, that's nice to hear since my lighting issues are not likely to resolved before spring. :)

anonyymi: Mukava kuulla! Tätä on ollut pitkästä aikaa myös kiva kirjoittaa. :)

annuschka: Thanks!

anni: Tai tehty helmistä!

dial v for vintage: Thank you!

big sis: Thanks, the bag is vintage.
(You can find quite similar ones here, though: http://www.cambridgesatchel.co.uk/)

nukke de vil: Kiitti!
Odotan kyllä innolla sitä, että päivä pitenee edes sen verran, että olisi valoisaa, kun tulen kotiin.

merle: Thank you!

ena: Thanks for the lovely words! :)

nathalie: Thanks!

rhia: Se oman pukeutumisen ja tyylin analysoiminen voi olla toisinaan ihan hauskaa. Mutta välillä ahdistaa se, että kaikesta pitää olla jokin vähintään teinivuosista juontava tarina. Menee vähän maku koko pukeutumisesta, jos pitää olla jatkuvasti niin tiedostava. :)

veronika: Thanks, sweetie! :)

vio kirjoitti...

oh wow, the dress is gorgeous!

http://microphoneheart.blogspot.com

patty kirjoitti...

There is nothing I don't love about this outfit! Your dress is beautiful, and I love your little satchel. :)