Perusvaatteet on mun aatteet

En ole farkut ja t-paita -ihmisiä.
Mutta siitä asti, kun ostin Weekdayn korkeavyötäröiset farkut, olen ehdottomasti ollut farkut ja pusero -ihmisiä. Vaeltelin loppukesästä pitkin kyliä pöksyt yhdistettyinä lyhythihaiseen röyhelöpaitaan ja olkihattuun. Säiden viilennyttyä lyhyet hihat piti vaihtaa pitkiin, ja olkihattukin hylätä täyskahjon leimalta välttyäkseen.
Mutta farkut ovat pysyneet jokaviikkoisessa käytössä.

Alasti sit -blogin tontilla pohdittiin marraskuun lopulla perusvaatteen olemusta. Ne ovat juuri niitä vaatekaapin elämää helpottavia osasia, joiden ympärille voi pukea aivan mitä tahansa. Enkä kirjoittajasta poiketen pidä niitä tippaakaan tylsinä. Ehkä siksi, että olen omille perusvaatteilleni loputtomassa kiitollisuudenvelassa.

Jos ihmisen maku on riittävän minimalistinen, hän voi kävellä kaapilleen, ja koota ensimmäisistä käteen osuneista vaatekappaleista harmoonisen ja toimivan kokonaisuuden. Jos taas ei ole oppinut fiilistelemään skandinaavista eleettömyyttä, perusvaatteet ovat välttämättömyys, jotta sinne komeroon saataisiin edes jonkinastenen roti.
Esimerkiksi oma puserovarastoni on täynnä rusettia, röyhelöitä, pussihihoja ja erilaisia printtejä. Pidän niistä tavattomasti, mutte ne olisivat arkisin käyttökelvottomia ilman perusvaatteita. Pillifarkuilla tai niukkalinjaisella mustalla minihameella ja löysällä neuletakilla övereimmästäkin polyester-unelmasta saa luentokelpoisen arkivaatteen. Lopputulos ei ehkä ole yhdistelmänä loputtoman luova ja mielenkiintoinen, mutta se on helppo. Ja toimii kaikkien muidenkin puseroiden kanssa. Tätä jos mitä arvostaa siinä vaiheessa, kun on kiire bussiin.




Päivän asukuvissa esiintyy tänään juuri niitä perusvaatteita. Pillifarkut, neuletakki, mustat nauhakengät, ruskea nahkasalkku ja musta silkkihuivi. Nuo vaatekaapin supersankarit ovat yhdistettävissä milloin tahansa, mihin tahansa. Ne tuovat krumeluurihamsterin vaatehuoneeseen ripauksen huoletonta monikäyttöisyyttä. Perusvaatteita ei pitäisi tuomita ainoastaan ulkoisen olemuksen perusteella, ne paljastavat voimansa osana kokonaisuuksia. Ne ovat vähän niinkuin se luokan hiljaisin tyyppi, josta paljastuu oikeassa seurassa rakkaus hyvään brittikomediaan, kyky kertoa kaikkein hervottomimmat jutut, ja kotoa löytyvä kattava kokoelma vanhoja Nintendo-peleja.
Ja siinä ei ole mitään tylsää.


Translation: Just a post about my neverending love for basic clothes. You know, the pieces in your wardrobe you can combine with everything. They're handy especially for us non-minimalistic dressers, who tend to fill our wardrobes with extra frilly blouses.

Sunnuntaitukka

Sunnuntaitani leimasivat pöhnäisyys, vuohenjuustosalaatti, löysät merimiesneuleet ja polkkatukka.


Polkka ei tosin ole aito polkka, vaan kampaus. Ironista tässä on se, että sinä puolenatoista vuotena, kun minulla oli se ihan oikea polkka, tukkani ei pysynyt puoliksikaan yhtä hyvässä kuosissa. Edes kaikenmaailman suoristustautojen ja muotoilutärpättien avustuksella.

Alan olla sillä kannalla, että on ihan turhaa mennä leikkauttamaan itselleen hiusmallia, kun sen voi huijata itselleen muutamalla hiuspinnillä. Lisäksi tukan saa aina auki, kun Anton Chigurhin pikkusiskolta näyttäminen alkaa nyppiä.
Pinnit ja hengettömät, I salute you.


Translation: I was missing my old hairstyle today, so I created a faux-bob with the help of bobby pins and some hairspray. I liked the outcome, even though it makes me look a bit like Anton Chigurh's long lost sister.

Hoy Boutique

Katumuotisivustot ovat täynnä kuvia vuosikertavaatteita käyttävistä ihmisistä. Brittiläinen Hoy Fashion on mennyt askeleen pidemmälle, ja avannut katumuotisivuston yhteyteen vintage-putiikin.

Verkkokaupassa myydään kaikkea mekoista asusteisiin, ja malleina käytetään ainoastaan katumuotikuviin aiemmin bongattuja ihmisiä. Mallien luontaisesta tyylitajusta otetaan kaikki irti antamalla heidän stailata asunsa itse.
Lopputulos on mielenkiintoinen, ja poikkeuksellisen inspiroiva. Geneeristen mallikuvien sijaan ihmiset näyttävät luontevilta, ja siltä että viihtyvät aidosti vaatteissaan.




Verkkokauppa toimittaa toistaiseksi vain Iso-Britanniaan, mutta toimintaa saatetaan laajentaa tulevaisuudessa.
Sitä odotellessa tuotekuvat tarjoavat silmänruokaa poikkeuksellisen pitkäksi aikaa.


Translation: One of my favorite street style sites, Hoy Fashion, has opened a vintage boutique. At the moment they only accept orders within the United Kingdom, but the photographs are exceptionally inspirational.

Viikonlopun aikana opittua

-Pimeällä otetut ulkokuvat eivät ole sisäkuvia parempia
-Nilkkurit ovat lämpöiset, mutta eivät varsinaisesti imartele olemattomia pohkeita
-Kevennetty beehive on maailmankaikkeuden helpoin kampaus
-Eläinkuosi tuli kaappiin jäädäkseen




Translation: A couple of photos from this weekend. I've been trying out a modest version of the beehive 'do and I love it.

Irtokaulustyöläinen

Myönnetään, rakkauteni valkoisiin kauluksiin ei syntynyt tyhjiössä. Se syntyi Alphavillessa.


Eipä taidettu Suomen elokuva-arkistolla aavistaa, että heidän Godard-sarjansa loisi teinitytölle elinikäisen pakkomielteen pyöreisiin kauluksiin ja mansetteihin.
En onneksi ole ongelmani kanssa yksin. Kanadalainen SWANclothing on alkanut tuottaa täydellisiä asusteita kaikille oman elämänsä Anna Karinoille.




Käsintehty valkoinen irtokaulus ja siihen sointuvien mansettien setti irtoaa noin kolmellakympillä. Ne päivittävät mustat perusmekot ja -neuleet mielenkiintoisemmiksi, mutta ennen kaikkea antavat meille menetetyille tapauksille mahdollisuuden fiilistellä nuoruutensa ehdotonta sankaritarta. Jälleen kerran.



Translation: I simply adore these detachable collars and cuffs by SWANclothing. The remind me of all my favorite Gordard-films.

Kun takki on tyhjä

Hyvät ystävät, minut on huijattu ostamaan takki.
Haluaisin olla ylivertaisen tiedostava ja syyttää kaikkia naistenlehdistä ja kieroista mainostajista korruptoituneisiin muotibloggaajiin. Mutta syytän ainoastaan itseäni.
Ja ehkä vähän ruotsalaisia.


Kirjoittaessani syksyn second hand -löydöistä, jätin takin mainitsematta. Ostin sen UFFin legendaarisilta alennuspäiviltä. Takki on vanhaa suomalaista tekoa, villakangas on jämäkkää, ja se on todella lämmin.
Ostohetkellä silmissäni välkkyivät kuvat edelliseltä Tukholman reissulta. Koko kaupunki oli täynnä gasellinkoipisia ruotsalaisneitoja, joiden kiharat hiukset hulmusivat syystuulessa. Heillä oli päällään kiiltonahkaiset maihinnousukengät, läpikuultavat sukkahousut, vanhanmalliset kapteeninlakit, ja juuri tällaiset löysät lyhyet mustavalkoiset, tai harmaat takit.

Kiikutettuani takin onnesta sykkyrällä kotiin, heräsin todellisuuteen. En ole gasellinkoipinen ruotsitar, ja tunnen maiharit jalassa teeskenteleväni pari astetta coolimpaa tyyppiä kuin oikeasti olen. Puhumattakaan siitä, ettei maailmankaikkeudesta taida löytyä sellaista kapteeninlakkia, joka päässäni en näyttäisi täyspölvästiltä.

Arkikielessä puhutaan Tukholma-syndroomasta, kun vastoin tahtoaan kaapattu alkaa tuntea sympatiaa kidnappaajansa kohtaan. Minusta sana kuvaisi osuvammin sitä tyyliin liittyvää mielenhäiriötä, joka iskee väistämättä jokaisella reissulla länsinaapurin pääkaupunkiin. Katseltuaan muutaman päivän homogeenistä, mutta äärettömän tyylikästä paikallisväestöä, alkaa paatuneinkin kaveri tuntea pakottavaa tarvetta kuulua joukkoon. Oma tyyli tuntuu toissijaiselta, kun kaduilla vilisee tusinoittaan samanlaisia, mutta aivan hävyttömän hyvännäköisiä kenkiä, takkeja ja huiveja. (Sama efekti saavutettaisiin, jos olisi fyysisesti mahdollista astua sisään American Apparelin kuvastoon.)
Jos ei ole varuillaan, palaa kotiin kassit täynnä graafista Tukholmalaista pintamuotia ihmetellen, että miten helvetissä tässä näin kävi.

Järjestellessäni pari päivää sitten eteisen naulakkoa, törmäsin Tukholma-takkiini. Mielikuvat ruotsittarista olivat haihtumassa, ja huomasin, että se on loppujen lopuksi aika monikäyttöinen.
Heitin sen päälle karvakauluksen, ja puin päälle kipparinlakin ja maihareiden sijaan baskerin ja korolliset nauhanilkkurit. Lisäsin ripauksen punaista huulipunaa, ja totesin näyttäväni tyylikkään ruotsittaren sijaan itseltäni.

Olo ei ole enää niin huijattu, mutta kuljen Tukholmassa vastaisuudessa laput silmillä.
Ihan varmuuden vuoksi.



Translation: I bought this coat from a local second hand shop last fall. At first I didn't have a clue on how to wear it, but I now think I'm slowly getting there.

Ihan pimeet illat

Tuntuu siltä, että hyvän tyylibloggaajan tulisi kertoa asukuvien yhteydessä jotain olennaista. Uusista trendeistä, omasta pukeutumishistorista, ja niistä puolittain alitajuisista suurista vaikutteista, jotka piilevät jokaisen vaate-, ja asustevalinnan takana. Näiden kautta bloggaaja ei ole vain bloggaaja, ja hänen asunsa ei ole vain asu, vaan jotakin, mikä yhdistää hänet osaksi muodin historian suurta kiertokulkua.

Minä puolestani voisin kertoa diggaavani tästä mekosta, koska siinä on valkoiset kaulukset. Mekot, joissa on valkoisen kaulukset rulettaa. Niinku.



Kuvista ei ihan välity se, että mekko on tummansininen. En itse asiassa ole varma, välittyykö niistä mikään. Jaan täysin Eevan ahdistuksen sisätilojen, valottomien iltojen ja itselaukaisimen epäpyhän kolminaisuuden aiheuttamasta tuhnuisuudesta. Varsinkin, kun edustan sitä suomalaisen blogosfäärin määrittelmätöntä viimeistä linnaketta, jossa ei kuvata järjestelmäkameralla.
Mutta koetetaan kestää.

Kyllä se kevät sieltä joskus tulee.


Translation: The downsides of living in the northern hemisphere in the wintertime include cold weather and darkness. The latter one is not a friend, while trying to take photos with a self-timer, but I'm trying to live with it.
p.s. I'm on Twitter now! I know I'm the last person to join in, but it still makes me feel kinda tech-savvy. Social media, here I come!

Muutamia satunnaisia faktoja

1. Puin tänään päälleni jotain tummaa ja niukkalinjaista
2. Kalastin käsiini jokaisen omistamani sormuksen
3. Minusta ei ole minimalistiksi


4. Photoshoppasin kuvasta pöydänreunan pois. Ihan ite. Nyt on niin ässä olo, että harkitsen vakavasti uraa supersankarina.


Translation: My failed attempt at minimalism.

Talvitunnelmointia

Edellisestä soittolistasta on vierähtänyt jo tovi. Niin pitkä, että toisen julkaiseminen alkaa tuntua soveliaalta.
Tahti on tällä kertaa paljon raukeampi, ja musiikki toimii perjantai-illan etkoilua paremmin pimeiden iltojen tai lumisten aamujen taustalla. Kaveriksi suositellaan lämpimästi tummapaahtoista kahvia ja viimeisiä joulukonvehteja.



Soittolistaan pääsee TÄÄLTÄ.
(Vaihtoehtoisesti sen voi vilkaista tästä.)

Translation: The latest Spotify playlist for my readers. You can find it HERE.

Maailman helpoin takki

Tiedättekö mikä härskeissä takeissa on parasta?
Se ettei niihin edes tarvitse yrittää yhdistää mitään fiiniä. Mustissa sukkahousuissa ja baskereissa on ihan tarpeeksi, kun palttoon kuosi ärjyy omasta takaa. Varsinainen laiskan pukeutujan unelmavaate.




No okei, yksi rusetti.
Mutta vain koska tykkään näyttää 1960-luvun taideopelta.

P.S. Blogikirppiksen puolella on taas pari juttua myynnissä.


Translation: I love coats that you don't really have to accessorize. With this one I can just throw on a pair of black tights and a beret, and I'm good to go.

Rakkaudesta asusteisiin

En ole ikinä ollut erityisen asustamisessa. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka kieputtelevat suvereenisti mistä tahansa tylsännäköisestä huivista upean turbaanin. Nämä naiset painottavat sanomisiaan huiskauttamalla sormuksilla vuorattua kättään rannerenkaat kilisten.
Itse istun pöydän toisella puolella ja hypistelen hermostuneesti ainoita korvakorujani, ja mietin, puuttuuko elimistöstäni jokin hienonnaisen geeni, joka saisi korujen käyttämisen tuntumaan luonnolliselta.

Ainoat asusteet, joita olen käyttänyt melkein päivittäin vuosien ajan, ovat hattuja. En ole ollut niidenkään kanssa poikkeuksellisen luova, vaan keskittynyt elämään symbioottisessa suhteessa juuri sen tietyn päähineen kanssa. (Kesällä se oli olkihattu, nyt se on musta perusbaskeri.)
Alkusyksystä heräsin siihen, että vuosien ahkeran kirpputorikiertelyn seurauksena kotiini oli kertynyt pieni, mutta melko kattava asustekokoelma. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja alkaa hyödyntää sitä.

Pienen alkukankeuden jälkeen homma alkoi sujua. Samalla huomasin, että asusteiden käyttäminen vähentää halua hankkia uusia vaatteita. Turha sitä nyt on lähteä kolttukaupoille, kun vanhankin voi kuorruttaa päheillä blingersseillä.
En ole edelleenkään yksi niistä yliluonnollisen luovista korunaista, mutta ainakin olen onnistunut löytämään omat suosikkini.


Peruskoruista käytän lähinnä pitkiä riipuksia ja helminauhoja. Ja hieman omaksi yllätyksekseni kultaa paljon enemmän kuin hopeaa. En ole vielä oppinut arvostamaan korujen aitoutta, vaan suosin mieluiten painavaa vuosikertarihkamaa.
Kuvan kaksi vintageriipusta minulla on ollut vuosia, toisen sisällä on toimiva kello, toinen on rikkinäinen suurennuslasi. Ensin mainittu voisi olla hyödyllinen, jos muistaisin vetää sen joskus. Sormus ja hiuksiin pujotettava helmiäisneula ovat ketjuliikeistä, mutta ne ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä.


Irtokauluksia fiilistelin täällä viimeksi männäviikonloppuna, mutta ne ovat niin mahtavia, että fiilistelen vielä lisää. Takkeihin kiinnitettävien karvakaulusten lisäksi pidän tavattomasti erilaisista helmikauluksista. Olen syksyn ajan päivittänyt niillä kaikkea vanhoista mekoista ja puseroista neuleisiin ja neuletakkeihin.


Epäilen että minussa on kuudesosa harakkaa, sillä olen ollut heikkona strasseihin niin kauan kuin muistan. Pääsin leikki-ikäisenä aina mummoni kanssa Kallion legendaariseen Tesktiililiike Selma Palmuun ostoksille, ja sain välillä valita itselleni jotain pientä. Nappasin luonnollisesti joka kerta mukaani sen kaikkein övereimmän strassinapin, jonka tikkasin ylpeänä puserooni.
Mikään ei ole muuttunut, sillä kotiin on kasaantunut kirppisreissuilta laatikollinen rintaneuloja. Suurimmat ovat kiinni takkien pielissä, mutta pienempiä voi huoletta käyttää myös mekkojen ja puseroiden kavereina.
Tästä päivästä sinne mummoikään asti.


Translation: A collection of my favorite accessories: vintage pendants, detachable faux fur and pearl collars and a whole bunch of rhinestone brooches.

Sunnuntaita

Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän muutun sunnuntai-ihmiseksi.
Viikonloppujen huippukohtia eivät enää ole baarimeiningit, vaan siunattu joutilaisuus. Se, että voi hyvällä omallatunnolla juoda aamukahviaan muutaman tunnin ajan ja kuunnella vinyylejä. Päivän polttavin kysymys on se, menisikö leffaan ja söisikö siellä irtokarkkeja vai popcornia. (Ratkaisu - jäädä kotiin paistamaan vohveleita ja katsomaan brittikomediaa.)

Joutilaisuus oli niin ylitsevuotavaa, ettei kameraa huvittanut kaivaa esiin. Päällä oli kuitenkin lempimekko, lempikorut, ja kuriton tukka oli hyvin koko päivän. Ehkä senkin suosikkipäivä on sunnuntai.



Translation: Sunday's pretty much my favorite day of the week.

Vaihtelu virkistää, välillä.

Tänään oli ensimmäistä kertaa kevätfiilis.
Nietokset eivät edelleenkään osoita sulamisen merkkejä, ja pakkanen on tiukassa. Mutta muutaman tunnin ajan oli kaunista ja valoisaa.
Hyvä syy pimpata talvitakki astetta fiinimmällä karvakauluksella ja lähteä metsästämään runebergintorttuja.




Kevätfiiliksestä huolimatta en ryve niin syvällä itsepetoksen suossa, että kuvittelisin vuodenajan vaihtuvan vielä pariin kuukauteen. Talvitakeissa on elettävä vielä pitkään, mutta omia asustevarastoja penkomalla voi varmistaa sen, ettei meno käy tuhottoman tylsäksi.

Tekoturkiskaulukset ovat baskereiden jälkeen parasta, mitä asustepuolella on koskaan keksitty. Ne ovat laiskalle tyypille ylivoimaisesti helpoin keino päivittää rajallista takkivarastoa uuteen kuosiin. En ole niitä ihmisiä, jotka haluavat jokaisen vaatekertansa näyttävän erilaiselta. Mutta jumittajakin arvostaa mahdollisuutta pieneen vaihteluun. Varsinkin, kun niissä samoissa takeissa on asuttava valehtelematta puolet vuodesta.

Muille överiasusteiden ystäville muuten tiedoksi, että ainakin Tampereella lähetystorit pullistelevat kaikkea strassikoruista vanhoihin karvakauluksiin ja -lakkeihin. Suomen maantieteelliselle sijainnille ei voi mitään, talvi on ja pysyy pitkänä. Mutta onneksi sen ei tarvitse olla tylsä.


Translation: In Finland the winter seems to be the longest season. Luckily you can make the most of it with faux-fur collars.

Tyylimatka vuoteen 2007

Aika määritellään fysiikassa tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Kaikki Einsteinista kuulleet tietävät kertoa ajan olevan suhteellista. Ja niin tietävät nekin, jotka ovat joskus mielenhäiriössä menneet ja perustaneet muotiblogin.

Tällä viikolla Ihanan turhamaisen Annukan kanssa kahvitellessamme puhuimme bloggaamisesta nyt, ja vuonna 2007. Siinä missä kolme ja puoli vuotta tuntuvat omassa elämässä hujaukselta, internetissä sama aika on pieni ikuisuus. Yhden koiran vuoden sanotaan vastaavan seitsemää ihmisen vuotta. Puhekieleen ei ole vielä vakiintunut termiä muotibloggaajan vuodesta, mutta sen kerroin olisi varmasti samaa luokkaa.

On enää kourallinen suomalaisia muotiblogeja, joiden arkistot ulottuvat sinne maagiseen vuoteen 2007 asti. Olen syöttänyt edellisten blogieni sisällön bittiavaruudelle pariin otteeseen, mutta Macbook-vanhukseni kovalevy ei unohda mitään.
Vuoden 2007 heinäkuussa kamerassa oli viisi megapikseliä, hiukset olivat mustat, ja pyöreäkauluksiset vintage-mekot kova juttu. Viimeinen kohta pitää edelleen paikkansa.



Translation: An outfit -photo taken in the summer of 2007, when I first started blogging. A lot has changed since then, but my love for peter pan collars seems to be eternal.

Panthera pardus

Leopardikuosi, toimiva lääke arjen yleiseen tylsyyteen.
Annosteltavissa oman maun mukaan.




kuvat 1, 2, 3, 4, 5

Translation: Gotta love 'em girls wearing leopard.

I can feel the beat

Nämä eilen otetut kuvat ovat hämmentävän tarkka läpileikkaus koko blogitaukoni aikaisesta pukeutumisesta. Kahdet villasukkauhousut, suuri neuletakki ja kiilakorot ovat maailman helpoin univormu päiville, joina on istuttava aloillaan. Onni on kun mikään ei kiristä.

Kaveri totesi minun näyttävän beatnik-kulttuuriin hurahtaneelta ranskalaislukiolaiselta. En ottanut itseeni. Eikä muuten olisi varaakaan. Kuulun edelleen niihin ihmisiin, joille tulee fraasista "feel the beat" mieleen eltaantuneen ysäridiskon sijaan Ginsberg. Ihminen voi lähteä taidelukiosta..




Parin kuukauden kokemuksella on todettava, että kiilokorkojen asema talvikenkinä on hävyttömän aliarvostettu. Platform-pohja pitää jalan paremmin lämpimänä kuin pari vuorillisiin nahkasaappaisiin sullottua villasukkaa ja liukkaassa maastossa luoviminen on korkoihin tottuneelle helpompaa kuin matalapohjaisilla kengillä.
Miksei yksikään naistenlehti kertonut tätä minulle vuosia sitten?


Tranlation: Yesterday's outfit. I guess I've been unconsciously inspired by the beat generation. Or the high schoolers, who read their literature.

Hyvän mielen viisikko

Olen ihastellut satunnaisesti Alexa Chungin tyyliä muutaman vuoden ajan, mutta vasta viime aikoina aktivoitunut tilaamaan naiselle omistettua Tumblria. On vaikeaa olla tykkäämättä tyypistä, joka yhdistelee luovasti designia vintageen ja minimalismia totaaliseen överiyteen näyttämättä koskaan liian pyntätyltä.



Rakastan Wes Andersonin elokuvia, mutta hänen animaationsa Fantastinen herra kettu jäi aikoinaan näkemättä. Syytän Tampereen Finnkinon pamppuja, joiden mielestä manselaiset kaipaavat ainoastaan rymistelyä ja romanttista komediaa.
Sain leffan viimein käsiini viime viikonloppuna, ja se oli juuri niin hyvä kuin ohjaajalta saattoi odottaa. Suosittelen lämpimästi Wes Andersonin, kauniin nukkeanimaation, Roald Dahlin ja pörröisten eläimien ystäville.



Puzzle Quest 2 on peli, jonka sain joululahjaksi. Se on myös peli, joka on niitannut Nintendo DS:n pysyvästi kouraani ja jonka vuoksi minut toimitettaneen ennemmin tai myöhemmin vieroitushoitoon. Vanha Tetris-addikti ymmärtää, ettei mikään ole niin hauskaa kuin palikoiden lätkiminen oikeaan järjestykseen. Ainakaan jos samalla voi tappaa lohikäärmeitä ja shoppailla salamurhaajalleen ronskimpia peitsiä.



Suomessa ei ole turhan montaa blogia, jossa suosittaisiin kirpputoreja ja yhdisteltäisiin vanhaa uuteen erehtymättömällä tyylisilmällä. Mutta onneksi meillä on Misumisu vintage. Ainoa huono puoli on kirjoittajan kirpputorilöytöjen aiheuttama krooninen kateus.



Tyrell's -perunalastut ovat niin jumalattoman hyviä, että niitä maistettuaan ei tee mieli edes vilkaista lähikaupan grillisipseihin. Etenkin siiderietikan ja mustapippurin makuiset lastut lähentelevät uskonnollista kokemusta. Kun huomasin, että herkkuja myydään tamperelaisessa Runsaudensarvessa, addiktio oli valmis. Minut tunnetaan mitä luultavimmin kaupassa sinä omituisena sipsinaisena.

kuvat 1, 2, 3, 4, 5



Translation: Five things I'm really into right now: effyeahalexachung at Tumblr, Fantastic Mr. Fox by Wes Anderson, playing Puzzle Quest 2 with my DS-lite, the Finnish fashionblog Misumisu vintage and Tyrell's potato chips.

TBA kevät/kesä 2011

Brittien ylpeys To Be Adored ei petä.
Siinä missä merkin edellisen malliston promokuvat toivat syysinspiraatiota keskelle pahinta lomaltapaluustressiä, saavat kevätmalliston otokset toivomaan rankkasateita, jotka pyyhkisivät luminietokset siististi likakaivoihin.



kuvat täältä
Malliston vaatteet henkivät viime vuosisadan alkupuolen eleganssia, mutta ovat moderneja ja ehdottoman käytettäviä. Kevyet pikkumekot eivät todella kaipaa mitään muuta seurakseen kuin nilkkasukat, herrainkengät ja sopivan lämpötilan.

Routaisella maalla poseeraavat mannekiinit lohduttavat tosin hieman.
Ei sitä kaikkialla muuallakaan mitään rantakelejä vietetä.


Translation: TBA's new spring/summer -collection is the coolest thing ever.. Well, the coolest thing since their autumn/winter collection. And Kanye West's latest album.

Keho, sen vaatteet ja blogimaailma

Minulle keho on keskeisin pukeutumista määrittävä tekijä. Se kertoo mitkä materiaalit hiostavat ja mikä leikkaus ei kiristä. Ja sen mittasuhteet sanelevat valintoja, on kyse sitten vartalonmuotojen korostamisesta, niiden peittämisestä tai omista päänsisäisistä komplekseista.
Kun pukeutuu, kroppa on väistämättä läsnä. Siksi minusta on ollut blogihistoriani aikana surullista huomata, ettei omasta vartalostaan voi kirjoittaa mitään ilman, että joku nousee takajaloilleen.

Jokainen uimahallin pukuhuoneessa käynyt on varmasti huomannut, että ruumiinmuotoja on yhtä paljon kuin ihmisiä. On päärynöitä, omenoita, pötkylöitä, tiimalaseja, pitkiä, pätkiä ja keskimittaisia. Ja toisin kun monet tuntuvat kuvittelevan, kropan muodoista puhumisella ei ole mitään tekemistä vaa'an lukemien kanssa. Leveäharteinen pysyy leveäharteisena myös sen viidennen naistenlehdestä poimitun kituustusdieetin jälkeen. Ja tiedättekös, se on mielestäni hyvä asia.

Ymmärrän, että vartalo on monelle tavattoman herkkä juttu. Mutta se on myös olennainen osa sitä luovaa leikkiä, joka tekee pukeutumisesta niin hävyttömän hauskaa. Oma kroppani on kaukana sopusuhtaisesta, mutta olen alkanut pitää sitä hienona juttuna. Kapea ja lyhyt yläruumis, leveä lantio ja pitkät jalat luovat loputtomat mahdollisuudet erilaisilla mittasuhteilla leikittelylle, erojen korostamiselle ja niiden peittämiselle.
Tänään olin sopusuhtainen. Kiitos puhvihihaisen löysän paidan.



Aion jatkossakin sivuta teksteissäni kehoa aika ajoin, mutta vakuutan tekeväni sen ronskeista sanankäänteistä huolimatta rakkaudella.
Viimeistään yläkoulun jälkeen ymmärtää, että täydellisyyttä ei ole olemassa ja kauneus syntyy erilaisuudesta.
Siitä erilaisuudesta olisi välillä mukava myös puhua.

Syksyn kirppislöydöistä talven lempivaatteiksi

Olen yleensä ostanut yksinkertaiset perusvaatteet uutena, ja tuonut kirpputoreilta kotiin astetta päräyttävämpiä vaatekaapin piristäjiä. Siis niitä, joita ei voi sekoittaa kovinkaan montaa samaan asuun, elleivät horisontissa siinnä urasuunnitelmat virallisena kylähulluna.

Tänä syksynä opin, että kirpputoreiltakin löytää kestäviä perusvaatteita, jos vain keskittyy. (Ja vastustaa luontaista impulssiaan hyökätä paljettimekkojen kimppuun.)
Nämä kolme viime syksyn second hand -löytöä ovat muodostaneet talvipuvustoni kivijalan. Joka päivä vähintään yksi on ollut mukana rotaatiossa, ja kavaa toistunee talven loppuun asti.



Pitsinen kauluspaita joka on riittävän napakka löysien ukkohousujen kanssa pidettäväksi. Toimii sekä neuletakkien, jakkujen että neulemekkojen alle puettuna. Täydellinen monikäyttövaate ihmiselle, joka tuntee edelleen olonsa valkoisissa peruskauluspaidoissa turhan maskuliiniseksi.


Klassikkomerkki Pringle of Scotlandin kamelineule on maailman lämpimin asia. En tiedä mitä loitsuja vaatteelle on vuosikymmenien aikana lausuttu, mutta siinä ei vieläkään näy pienintäkään kulumaa tai nyppyä. Olen jo vakuuttunut että tämä on ainoa käyttökuosissa säilynyt pappaneuleeni siinä vaiheessa, kun itse lähentelen mummoikää.



Harkitsin pitkään oman Cambridge Satchelin tilaamista, mutta enää ei tarvitse. Ruskea koululaukku on paksua jämäkkää nahkaa, ja se on juuri oikean kokoinen päivittäiseen käyttöön. Paras yksityskohta on kuitenkin sisäpuolelle vapisevin tikkukirjaimin raapustettu edellisen omistajan nimi. Olen kiitollinen, että Fiona Roberts on aikanaan päättänyt myydä kassinsa.


Kun lämpötilat muuttuvat hieman inhimillisemmiksi, on uuden kierroksen aika. Olen varma, että myös kevään kirppislöydöt osoittautuvat kesän lempivaatteiksi.

Toinen paluuyritys ja härski takki

Paluuyritys blogimaailmaan, osa kaksi. Ensimmäinen osa katkesi kuukausi sitten nolosti influenssaputken sekä huonon kuvauslaitteiston ja hämärien päivien aiheuttamaan yleiseen epätoivoon.
Keuhkoni ovat jälleen toimintakykyiset, kamera sillä rajalla. Ei ole toisaalta ihmekään, että kuvat ylivalottuvat, kun päällä on maailman härskein takki.


Harkitsin vuoden verran enemmän ja vähemmän vakavissani leopardikuvioisen takin ostamista. Vaatimuksena olivat riittävän tyylitelty kuvio, vaalea sävy ja 1960-lukulainen löysä malli. Näin sen takia, että voisin uskotella itselleni näyttäväni vanhanajan leidiltä sutenöörin sijaan.

Olen todennut eläinkuosien olevan verrannollisia huumausaineisiin. Niitä voi yrittää nauttia silloin tällöin sivistyneesti ja pieninä annoksina, mutta jollei ole varovainen, tulee puolivahingossa siirtyneeksi ronskimpiin määriin.
Seilaan vielä toistaiseksi turvallisilla vesillä, mutta siinä vaiheessa kun alan sekakäyttäjäksi, ystävilläni on syytä huolestua.