Postilaatikosta löytyi tänään villikukilla koristeltu paketti. En tiedä olisiko helmikuu voinut loppua runollisemmin. Ainakaan lipsahtamatta kornin puolelle. Paketista löytynyt silkkimekko oli niin kaunis, että tuntui jo hetken aikaa keväältä.
Maaliskuu, olen valmis.
Translation: Today I received the most wonderful tba dress. The dainty print makes me want to start wearing my boater hat, but I think I'll wait until the snow has melted. Maybe.
Suokaa anteeksi varpaiden tuijottelu. Olen kuunnellut liikaa My Bloody Valentinea ja Slowdivea. Ja kaikista ennen bussiin juoksemista otetuista kuvista tämä oli ainut, joka ei tärähtänyt. Ehkä kameranikin on shoegaze-fani?
Tuntuu, että kaikkialla naistenlehdistöstä muotiblosfääriin revitellään kirkkaita kevätvärejä. Minä pidän kynsin ja hampain kiinni kamelinruskeasta ja leopardikuosista. Jälkijunassa on aina parasta tulla. Ei tarvitse paikkalippua, ja voi heittää huoletta tavaransa viereiselle penkille. Ja eihän tuolla rehellisesti sanottuna edes näytä vielä keväältä.
Translation: I love shoegaze, and apparently so does my camera. This shot was the only one that wasn't completely out of focus. I feel like I'm the only one not sporting bright spring colors. But honestly, does it really look like spring here?
Intoilen harvoin näytöslavojen tarjonnasta, enkä koskaan jaksa koota sesonkien mukaisia trendikollaaseja. Mutta silloin kun innostun, innostun kunnolla, ja horisen tietyistä kokoelmista vuosien ajan. Eikä ole epäilystäkään, ettenkö muistelisi Charles Anastasen tuoreitan syyskokoelmaa vielä kiikkustuolissa.
Mukavat neulemekot, hempeät sävyt, röhelökaulukset, musta sametti ja karskit kiilakorot muodostavat saumattoman liiton, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän. Mallit näyttävät siltä kuin olisivat astuneet esiin jostain määrittelemättömästä menneisyydestä, mutta elävät tätä hetkeä ja ovat samalla jo puolimatkassa tulevaisuuteen.
Parasta kuitenkin on, ettei kokoelma yritä olla tavattoman särmikäs, linjakas, ronski tai futuristinen. Se vain on. Täysin teeskentelemättä, rehellisen kaunis.
Translation: Charles Anastase's latest f/w collection is heavenly. If I had the power to turn dreams into reality, that would be the wardrobe for the rest of my life.
Pimeä eteinen ei ole paras paikka valokuvaamiselle, mutta ainakin se kannustaa luovuuteen. Olen keksinyt asennon, jossa suurin osa vaatteista valottuu oikein. Sääli, että loput rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Sen uuden kameran hankkiminen alkaa pian olla ajankohtaista.
Nadinoon kukkapaita on ollut viime viikkoina kovassa käytössä kaikkien mahdollisten alaosien kanssa. Sen käyttäminen pitää yllä toivoa keväästä, vaikka puseroa täytyykin piilotella villatakkien ja jakkujen alla. On jännä, miten paljon yksi kukkaprintti voi keventää oloa. Sellainen pitäisi melkein määrätä pakolliseksi jokaiseen talvivaatteeseen. Edes takkien vuoriosaan.
Translation: I had some issues with the lighting (or the lack of light), so here's one third of today's outfit. Oh spring, so near, but so far.
Toisinaan rakastan trendsettereitä palavasti. Eilen rakastin etenkin sitä tyyppiä, joka kiepautti vyönsä ensimmäisenä pienelle solmulle.
Tämän tyypin takia kaikki ketjuliikkeet ovat täynnä valmiiksi solmittuja ylipitkiä vöitä. Ja hänen ansiostaan me, joille kaikki valmisvyöt tuppaavat olemaan jo valmiiksi liian suuria, emme enää joudu iskemään irtonaisena huitelevaa päätä hiuspinnillä kiinni mekkojen selkäpuolelle. Se oli nimittäin hankalaa.
Jos tapaan sen tyypin joskus, menen hänen kanssaan naimisiin. Tai ainakin annan ison pusun poskelle.
Translation: I want to express my deepest love to the person, who invented the whole boyfriend belt trend. It has really saved those of us, who had closets full of too long belts to begin with. (Pinning the loose ends on the backside was getting really tiresome.)
En ole laukkuihmisiä. En ole ikinä haaveillut pitkälti yli tonnin maksavista merkkikasseista, saati sitten harkinnut sellaiseen sijoittamista. Mutta viikonloppuna törmäsin ensimmäistä kertaa laukkuun, joka sai minut vakavasti miettimään säästötilin avaamista.
Chloén astetta huokeamman sisarmerkin See by Chloén Poya on täydellinen. Koululaukkumainen muoto, A4-kansion vetävä koko, tukeva olkahihna ja ennen kaikkea piparkakkureunat. Hieman alle neljänsadan euron kieppeillä huiteleva hinta ei varsinaisesti ole edullinen, mutta se ei myöskään lähentele absurdia.
Sääli, että myös muut ovat tajunneet tämän, ja laukku on loppuunmyyty kaikista Euroopan sisällä toimivista verkkokaupoista. Merkkilaukkujen maailmassa ei taida olla aikaa säästötilin avaamiselle.
Translation: See by Chloé's Poya is pretty much the perfect bag.
Vaikka lämpötila on tukevasti miinuksen puolella, päivät käyvät valoisemmiksi ja ilmassa on alkanut tuoksua kevät. Aamuisin herää pirteämpänä, ruoka maistuu paremmalta ja jaksaa jälleen innostua uusista asioista.
Sen kunniaksi on korkea aika ruveta fiilistelemään kuvia, joissa aurinko paistaa ja vaatteet ovat keveitä. Enää muutama kuukausi, niin se on hiukset palmikoille, sukat herrainkenkiin, olkihattu päähän ja menoksi.
-20 astetta. Kahdet sukkahousut, villasukat, farkut, villahansikkaat, vuorilliset nahkahansikkaat, aluspaita, paitapusero, villatakki, villakangasjakku. Lienee sanomattakin selvä, ettei mikään ulkovaate enää istu. Ja siinä vaiheessa, kun on ahtautunut löysimpään villakangastakkiinsa näyttää Michelin-miehen kadonneelta sisarelta.
Mikä ei haittaa tippaakaan, kunhan ei tarvitse palella. Seuraavana ostoslistalla pilkkihaalari. Tai edes ne toppahousut.
Translation: It's freezing outside. (-20 celcius/-5 fahrenheit degrees) You wouldn't believe the insane amount of clothes I've stacked under my jeans and coat. I feel and look like mr. Stay Puft's lost sister. But that doesn't really matter. I long as I stay warm.
Löysin kuukausi sitten blogin, joka tuntui erityiseltä. Aivan uudella tavalla. Sen jälkeen olen juonut jokaisen aamukahvini sen arkistojen ääressä. Olen lukenut tekstit hitaasti, ja uppoutunut yksittäisiin kuviin pitkäksi aikaa. Ja tuntenut löytäneeni informaatiotulvasta harvinaisen aarteen.
Le Portillon ei ole perinteinen muotiblogi. Kirjoittaja kuvaa ei kuvaa asujaan kokonaisina ja näyttää kasvonsa harvoin. Merkinnöissä ei intoilla kuumimmista suunnittelijanimistä, ja kokkarikutsujen sijaan käydään merenrannalla tai kirjastossa. Silti tai juuri siksi siitä saa paljon enemmän irti.
Kauniisti sommitellut, yksityiskohtien varaan rakentuvat kuvat tuovat mieleen ranskalaiset taide-elokuvat 1960-luvulta. Ne huokuvat syvää arvostusta vaatteita kohtaan. Sattumanvaraisia hankintoja ei tehdä, vaan jokainen esine on aarre, jolla on merkitys itsessään. Le Portillonin Madeleinen runollisella englannilla kirjoittamat tekstit syventävät vaikutelmaa. Hän avaa huolillisesti omaa estetiikantajuaan, sen juuria ja perusteita. Riippumatta siitä, koskeeko merkintä eläimen muotoisia rintaneuloja tai Monica Vittiä, tempaudun hetkeksi täysin kirjoittajan maailmaan. Ja tämä on lyhytjänteisyyteen yllyttävässä nettimaailmassa aika harvinaista.
Translation: Le Portillon is one of the most wonderful, intelligent blogs I've ever stumbled upon. The beautifully constructed photographs remind me of 1960's art movies. They manage to focus on the detais without suffocating them with attention. The blog posts are well-written and insightful glimpses into beuty, style and aesthetics in general. They grab your attention from the first word, and really pull you in. In the adhd-filled world of the internet that's pretty rare. Too rare.
Vanhojen laukkujen tyhjentäminen on aina yhtä jännittävää. Ja toisinaan myös tuottavaa. Joskus niistä löytyy avaamattomia salmiakkitikkareita. Tai jos oikein hyvin käy, rutattu viiden euron seteli, jonka voi hyvällä omallatunnolla tuhlata kauppahallin cashew-pähkinöihin.
Tiistaina yhdestä löytyi hevonen.
Hankin H&M Trendin rintaneulan kolme ja puoli vuotta sitten. Olin todella hermostunut, ja kaipasin muuta ajateltavaa. Joten ostin korun. Toinen vaihtoehto olisi ollut suuri kuppi kahvia ja sanomalehti.
Pidin rintaneulasta, mutta en oppinut käyttämään sitä. Kolme ja puoli vuotta sitten se tuntui liian suurelta ja kömpelöltä. Se veti kaikki vaatteeni ruttuun, ja vaati päästä huomion keskipisteeksi. Pari talvea sitten koru tipahti puserostani, ja poimin sen kiireessä laukkuun. Enkä osannut enää kaivata sitä.
Kolme ja puoli vuotta myöhemmin en ymmärrä, miten koskaan pidin hevosta suurena ja kömpelönä. Joko makuni on muuttunut krouvimpaan suuntaan tai sitten rintaneuloille käy, kuten kaikille vanhoille asioille. Ne tuntuvat jälkikäteen pienemmiltä.
Parasta silti on, jos ne vanhat asiat sopivat yhteen jokaisen talvitakin kanssa.
Translation: I found this brooch from the sidepocket of one of my old bags. I bought it three years ago, but didn't wear it that often. It felt way too big and clumsy. Now it feels perfect. Maybe you should always hold on to your horses instead of throwing them away.
Minusta ei koskaan tule tyttöä, jonka vaatekaappi on täynnä helppoja mutta tyylikkäitä perusvaatteita. Mutta jos olisin sellainen tyttö haluaisin, että ne vaatteet olisivat Samujin.
Samu-Jussi Koskin Samuji-merkin uusi promivideo on täynnä yksinkertaisia vaatteita, jotka näyttävät hyvältä minkä tahansa kanssa. Ja sopivat keskenään yhteen niin täydellisesti, että paatuneinkin röyhelöiden ystävä on kateellinen niitä sovittelevalle ponnaripäiselle mallille.
Vaikka rakastankin krumeluurejani yli kaiken, en panisi pahakseni, jos oma vaatteidenvalintani kävisi yhtä mutkattomasti ja sulavasti. Video ei välttämättä inspiroi vaatekaapin täysremonttiin, mutta ehdottomasti pieneen kevätsiivoukseen. Voisin vielä varmuuden vuoksi käydä hiplaamassa videon päättävää mekkoa Helsingin Stockmannilla. Kolmannen kerran.
Translation: Video featuring the spring collection of Samuji, a new label by the talented Finnish designer Samu-Jussi Koski. I love how clean and crisp it looks. So clean, that watching it made me feel like I should tidy up my wardrobe. ..Or at least my computer's desktop.
Pukeutumiseni on yhtä teesiä ja antiteesiä. Maanantaina koulupoika, tiistaina koulutyttö. Viihdyin koulutyttönä paremmin. Ja muutenkin vaatteissani poikkeuksellisen hyvin. Epäilen, että päähäni on asennettu mikrosiru, joka viestittää aivoille, että mitä lyhyemmät helmat, sen parempi fiilis.
Kuvittelin pitkään suosivani poikkeuksellisen lyhyitä hameita. Sitten puolet suomen teiniväestöstä keksi, että t-paidasta saa oivan mekon. Pari kesää legginssien vilkkuvia haarakiiloja tiirattuani aloin tuntea itseni vanhanaikaiseksi mummuminareissani. Hyvällä tavalla vanhanaikaiseksi. Ehkä paras helmanmitta on konservatiivisen lyhyt?
Ainakin yleisolemukseni oli konservatiivinen, kiitos paksujen harmaiden villasukkahousujen ja neuletakin. Koeajoin myös uudet tolppakorot, mutta turvallisesti sisäkenkinä. Ulkona porhalsin ikivanhoilla lammasvuorillisilla saappailla, jotka ovat aivan liian kuumat jopa voimakkaasti ilmastoituihin luentosaleihin. Miksikö? Koska me mummominaristit varaudumme kaikkeen.
Translation: Yesteday's outfit with a really short skirt. I paired it with a pair of thick grey woolen tights and a granny cardigan to keep the hoochieness away. Not sure, though, if I could channel hoochie, even if I tried. I'm a bit too geeky for that. Oh, and today I wore my Nadinoo blouse for the first time. It's perfect.
Kelsey Genna on uusiseelantilainen merkki, jonka tuorein lookbook on kuin moderni satukirja. Kelsey Genna on myös se 19-vuotias vaatesuunnittelija, joka on kaiken takana.
Merkin vaatteiden muodot ja värit ovat voimakkaita. Ne yhdistävät jokatytön prinsessafantasian tiukasti nykyhetkeen. Puhvihihaiset paidat puetaan skarppien silkkihousujen kanssa, ja kukkamekkojen printit ova äklöpinkin sijaan 1970-lukulaisen tummanruskeita.
Vaatteet tehdään käsin yksittäiskappaleina, ja myydään merkin oman verkkokaupan kautta. Määrät ovat hyvin pieniä, ja tilaukset kustomoidaan asiakkaan omien mittojen mukaisiksi. Hinnat ovat työmäärään nähden vähintäänkin kohtuullisia, sillä sadallakahdellakympillä itselleen saa vuorilliset silkkihousut tai organzapuseron.
Parasta kuitenkin on se unenomainen tunnelma, joka mallistosta välittyy. Kuvia katsellessaan tuntee olevansa hetken maailmassa, jossa värit ovat voimakkaita, ilma lämmin ja kostea. Naiset eivät ole Disney-prinsessoja, mutta pukeutuvat aina silkkiin. Eivätkä pyytele mitään anteeksi.
Translation: I siply love the works of Kelsey Genna. This New Zealand based designer is insanely talented despite of being only 19-years old.
Olin eilisen poikien vaatteissa. Tai ainakin tuntui kuin ne olisivat olleet poikien vaatteita. Farkut ja istuva kauluspaita eivät ole minulle se luonnollisin ympäristö, joten kompensoin tilannetta alitajuisesti meikkaamalla pajon normaalia enemmän. Huulipuna on aina paljon helpompi kaivaa esiin farkku- kuin mekkopäivinä. Ehkä pelkään alutajuisesti sitä, että minua luultaisiin pojaksi. (Tämä ei edes ole kovin kaukaa haettua, viime viikolla liikkuessani ilman korkoja ja meikkiä, minua luultiin 12-vuotiaaksi. En tiedä pitäisikö olla äärettömän imarreltu vai hämmentynyt.)
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti onnellinen siitä, että pillifarkut löystyvät käytössä. Kesällä napakoiden housujen alle mahtuu nykyisin kepeästi kaksi paria villasukkahousuja. Selkeästi suunniteltu pohjoismaisiin olosuhteisiin. Translation: Just yesterday's school outfit. I looked like a little boy. .
Olen viime kesästä asti etsinyt laiskanpuoleisesti remmillisiä tolppakorkoja. Sellaisia, jotka toimisivat täydellisesti tummien sukkahousujen ja kaikkien löysälinjaisten mekkojeni kanssa. Laiskanpuoleisesti siksi, että en koe eläväni kroonisessa kenkäpulassa. Ja parhaat löydöt tekee yleensä silloin, kun ei hoppuile. Olin oikeassa. Vaikka Jeffrey Campbellin versio myytiin alennusmyynneissä loppuun nenäni edestä, löysin käytettynä jotain yhtä hienoa.
Kengät ovat italialaiset, päältä, sisältä ja pohjista nahkaa. Ja istuvat jalkaani täydellisesti, vaikka ovat yhden koon normaalikokoani suuremmat. Maksoin niistä alle kympin. Isoäiti sanoi aina, että maltti on valttia. Nyt olen vakuuttunut siitä, että hän tarkoitti kenkäostoksia.
Nyt toivelistallani on enää sellaiset puupohjaiset korkkarit, joiden julistettiin helmikuun Trendissä olevan ihan passé. Lienee sanomattakin selvää, etten aio pitää kiirettä. Ehkä muotilehtiä uskonnollisella kiihkolla lukevat kiikuttavat omansa kirpputoreille ennen kesää.
Translation: A new pair of second hand shoes. They're going to look great with dark tights and loose-fitting dresses.
Olin lapsi 1990-luvulla, jolloin Suomen kaapelissa näkyi vielä Brittien Music Television. Sieltä ei tullut tosi-tv -ohjelmia rikkaiden jenkkiteinien syntymäpäivistä, tai amerikkalaisista, jotka yrittävät teloa itseään kaikin mahdollisin keinoin. Sieltä tuli musiikkivideoita. Ja usein vieläpä hyviä sellaisia. Avasin kanavan aina tultuani koulusta ja katsoin sitä pari tuntia putkeen tehdessäni läksyjä. Ja ne parhaatvideot syöpyivät tajuntaani paremmin kuin useimmat elokuvat.
Kun kanava muuttui huonojen sarjaideoiden kierrätystehtaaksi, ja suomalainen Moon TV lopetettiin, jäin musiikkivideopimentoon. Olen toki viime vuosina hyödyntänyt Youtubea, mutta videot eivät tee enää yhtä voimakasta vaikutusta. Kyse ei ole siitä, että ne olisivat huonompia tai minä liian vanha ja kyyninen. Vaan siitä, ettei niitä voi katsella sieltä, mistä musiikkivideoita kuuluu katsella. Televisiosta.
Siksi olin aidosti riemuissani, kun huomasin viikonloppuna, että poikaystävän Playstationista pääsee käsiksi Vidzoneen. Palvelu tarjoaa ilmaisen katsomisoikeuden 15 000 musiikkivideoon, joiden joukossa on paljon vanhempia ja uudempia helmiä. Suosikeistaan voi koota soittolistoja, jotka näkee kätevästi television kautta. Ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen törmäsin uuteen musiikkivideoon, jonka tuijotin täysin keskittyneenä alusta loppuun. Ja nauroin katketakseni.
Joko olen televisioformaatin orja, tai sitten Hot Chipin I Feel Better on aidosti paras musiikkivideo vuosiin. Tai sitten sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että pystyn taas nauttimaan videoista täysillä. Kuin silloin ennen.
Translation: I Feel Better by Hot Chip is one of the best music videos I've seen in years.
Täällä on ollut hieman hiljaisempaa, koska postiluukusta kolahti viisi kautta The Wirea. Olisi yhtä hyvin voinut kolahtaa pussillinen crack-helmiä ja piippu. Hyvien tv-sarjojen laittamisen dvd-levityikseen pitäisi olla laitonta. Niihin koukuttuu parissa jaksossa, ja sitten on vuorokausirytmi sekaisin, kun pitää aina katsoa vielä yksi.
Lisäksi olen käyttänyt sutenööritakkiani tavallista enemmän. Ehkä se päällä on helpompi samaistua Baltimoren alamaailmaan. All in the game yo, all in the game.
Translation: It's been a bit quiet around here, because the mailman brought us five seasons of The Wire, and I can't stop watching it. I feel like a drug addict.
Tajusin syksyllä, että kirpputoreiltakin saa perusvaatteita. On siis osa luonnollista jatkumoa, että olen viime aikoina pyörinyt Etsy-kaupassa, joka myy juuri niitä.
Mother's Daughterista löytyy harvoin näyttäviä juhlamekkoja tai mitään muutamaa vuosikymmentä vanhempaa. Sen sijaan sieltä voi bongailla laadukkaita käyttövaatteita 1960-80-luvuilta. Kauppa on täynnä löysiä paitapuseroita, ukkohousuja, korkeavyötäröisiä hameita, istuvia jakkuja ja villakangastakkeja. Merkkitietoinen voi napata itselleen esimerkiksi Ralph Laurenin silkkipuseron tai Sonia Rykielin hameen.
Parasta Mother's Daughterissa ovat kuitenkin kaupan harvinaisen kauniit tuotekuvat. Tunnelmalliset sijainnit, erinomainen stailaus ja taitava valokuvaaja saavat jokaisen vaatteen näyttämään hyvältä. Siinä määrin, että tuntuu kuin olisi löytänyt itsestään päivittyvän muotilehden. Vaikka rahat eivät riittäisi varsinaisiin kauppoihin, voi keskittyä inspiroitumaan kuvien keväisestä tunnelmasta. Ja siitä, miten yksinkertaisista vaatteista syntyy taitavissa käsissä kauniita kokonaisuuksia.
Translation: Mother's Daugter is one of my favorite sellers at Etsy. Even though the clothes are great, the best thing about the shop are the photographs they use. It's like watching a self-updating fashion editorial.
En ole koruharakka. Kokoelma koostuu pitkälti samoista luottokoruista, joita käytän päivittäin, ja jotka minulla on ollut jo pitkään. Tein kuitenkin menneellä viikolla jotain tavatonta, ja päivitin varastoa peräti kolmella uusvanhalla jutulla. Syytän kaikesta ylettömäksi äitynyttä Kanye Westin kuuntelua. Vähemmästäkin tekee mieli blingerssei.
Koska hopealusikka sormessa harvemmin synnytään, sellaisen voi hankkia myöhemmin. Lusikoista tehdyt sormukset yleistyivät astetta rankemman luokkajaon aikana. Palvelusväellä ei ollut varaa ostaa kihloja, joten he kähvelsivät isänniltä pöytähopeat, ja taivuttivat sormuksensa niistä. Myöhemmin niitä alettiin tuottaa ihan muuten vaan. Omani ei ole kähvelletty tai edes kihlasormus, mutta sen kanssa tuntee kieltämättä olevansa osa pukeutumisen historiaa.
Toisen sormuksen sain viikonloppuna äidiltäni, joka puolestaan on ostanut sen kalliolaisesta kultasepänliikkeestä joskus kultaisella 1960-70 -luvulla. Se oli kuulemma silloin tosi hieno. Minusta se on edelleen.
En ole varma, onko avain tarkoitettu alunperin riipukseksi. Mutta se olisi ehdottomasti liian sievä homehtumaan vanhan vitriinin ovessa. Täydellinen kaulakoru entiselle avainkaulalapselle.
Translation: My jewelry colletion is so small that it's borderlining pathetic. So I surprised even myself by getting three new pieces last week. (That's more than I usually buy in a year.) The key pendant and the spoon ring are second hand and the turquoise ring is from my mother's jewelry box. (Her collection is boardelining epic.)
Muistan kun farkkusortseista tuli muutama vuosi sitten taas salonkikelpoiset. Nicolerichiet ja mischabartonit vaeltelivat hienoilla kokkareilla reteesti poikkirevityt levikset kintuissa, ja ketjuliikkeet täyttyivät kopioista. Tajusin silloin, etten ole erityisen muodikas.
Oma farkkusortsien metsästykseni kesti pari vuotta, koska tahdoin lanteilla lepäävien grungepöksyjen sijaan korkeavyötäröiset ja napakat housut. Löydettyäni etsimäni asuin niissä loppukesän. Ja tänään päätin, että talvi on liian pitkä elettäväksi ilman korkeavyötäröisiä farkkusortseja. Lempijakku niskaan, villasukkahousut jalkaan ja salkku kainaloon, niin astetta asiallisempi tulkinta kesän Woodstock-meningeistä on siinä.
On sitä olkihattua silti ikävä.
Translation: I've missed my denim shorts, and today I decided to wear them despite the winter. I tried to make myself presentable with a nice blazer and a pair of merino wool tights. Not sure if I succeeded, but at least I felt warm and comfortable.
Seuraan mielelläni muotia. Mutta näin muotiviikkojen aikoihin näytöskuvia seuratessani tunnen oloni tietyllä tapaa vieraantuneeksi. Kokonaisuudet ovat kauniita, mutta liian sulavalinjaisia ja sliipattuja. Minulla on vaikeuksia jostakin, joka on niin irrallaan oikeasta elämästä. Olisi siistiä olla skarppi arkitehtoonisessa takissa ja loafereissa kiitävä trendiniekka, mutta oikeasti tykkään eniten neuletakeista, pyöreistä kauluksista ja kukkakuoseista.
Siksi on ihanaa, että on olemassa Nadinoon kaltaisia merkkejä.
Brittiläinen Nadia Izruna perusti Nadinoon vuoden 2009 alussa. Merkin kaikki vaatteet ommellaan käsin Englannissa. Materiaalina käytetään laatukankaita Libertyn klassisesta kukkaprintistä pehmoiseen silkkiin. Ja estetiikka on rehellisen imelää.
Siinä missä Alexander Wang tuo mieleen ne siistit tytöt, jotka polttivat Töölönlahden rannalla tupakkaa, järjestivät ne parhaat bileet ja näyttivät anteeksiantamattoman cooleilta, Nadinoo puhuttelee niitä, jotka lukivat villaneuleissa Kunderaa. Ei ehkä kovin siistiä, mutta onneksi ei tarvitsekaan olla. Maailmaan tarvitaan kapinallisten lisäksi myös kilttejä tyttöjä.
Translation: Nadinoo is one of my favorite brands. The designs of Nadia Izruna are whimsical without going totally overboard with tweeness. The fact that the clothes are hand-sown in Britain makes them feel extra special, like you've stumbled upon a rare treasure.
Vietin viikonlopun lapsuudenkodissa. Mekossa, jota on vaikea kuvata, mutta mukava käyttää.
On sääli että välttelin samettia pitkään lukiossa vedettyjen vakavien överien takia. En tiedä mikä siinä on, mutta se on materialiina pohjattoman lohdullinen. Sen sisällä tuntee olevansa piilossa lämpimässä, ja turvassa pahalta maailmalta. Samettitakeista taisin kuitenkin saada tarpeekseni yhden ihmisiän ajaksi.
Translation: Outfit photo from this weekend. I love that dress, even though it seems to be a particulary hard garment to shoot.
